Villi yö
Eilen vietettiin koulujen päättäjäisiä. Koululaiset olivat innoissaan päästessään vihdoin kesän viettoon, osa valmistui koulustaan ja syytä juhlaan oli. Ikävämpää oli se, miten vahvasti alkoholi kuului mukaan juhlintaan.
Olin itse kahdeksannella luokalla kun otin ensimmäisen kännin. Poikani on nyt saman ikäinen, eikä ole päässyt tätä merkkipaalua vielä ylittämään. Tuntuu hurjalta, miten vahvasti alkoholi kuului omaan elämään jo 16-vuotiaana ysiluokkalaisena. Oi sitä riemua kun ensimmäinen kaveri täytti 18. Humalahakuisuus kuului tuolloin itsestään selvästi nuoruuteen.
Tässä välissä maailma on parantunut. Nuorten päihteidenkäyttö on tasaisesti vähentynyt suhteessa aikaisempaan. Samoin tupakointi on vähentynyt, eikä se enää ole samalla tavalla kapinallisuuden merkki kuin omassa nuoruudessani.
Kuitenkin eilen illalla täällä meilläkin ylä-astelaiset olivat vahvasti humalassa. Poliisit veivät useita nuoria kotiin selviämään ja monen vanhemmalle soitettiin kun nuorten hallusta löytyi alkoholia. Kuulin myös villin huhun, että osalla nuorista oli useampi keissi olutta ja muuta juotavaa mukanaan. Ymmärrän, että se tuntuu nuoresta melko jännittävältä, jos tuommoisen onnistuu järjestämään. Kavereitakin on helppo saada tuollaisen varustuksen kanssa.
Omalta teiniltä vaadin ehdoksi ulkona olemiseen jatkuvan puhelinyhteyden ja myös soittelin tarkistaakseni oliko kaikki kunnossa. Hän päätyi hoitamaan bileiden tiskijukan hommia ja harmikseen kotiin jo yhdentoista jälkeen. Mikä tietenkin oli vääryys kun kaikki muut tietenkin saivat jatkaa vaikka kuinka myöhään.
Vaikeinta vanhempana olemisessa on minusta juuri tasapainoilu turvallisuuden ja vapauden välillä. Olisi ihana luottaa ja sallia uusien asioiden kokeilu, joka jossain vaiheessa on varmasti edessä. Samalla kuitenkin oma elämänkokemus kertoo siitä, miten monella tavalla asiat voivat mennä pieleen kun mukana on alkoholia. Siltä haluaisi suojella lasta samalla kun tietää sen mahdottomaksi. Kuitenkin vielä tänä vuonna asiat menivät ihan hyvin. Toivon parasta, pelkään pahinta ja nukun huonosti, mutta näillä mennään kohti tulevaisuutta.
Kuva Marco Verch, Flikr