top of page
  • Tiina Sandberg

Veristä kuraa

Malmi ja vartijoiden toiminta antoivat inspiraation tähän novelliin. Sisältövaroitukset: rasismi ja vartija. Olkaa hyvät!


Juna pysähtyi Malmille. Make painoi oven nappia, joka muuttui vihreäksi ja jäi odottamaan kärsimättömänä oven aukeamista. Laiturilta pari ihmistä yritti tunkea itseään junaan heti kun ovi vähän raottui, mutta Make työntyi päättäväisesti heitä vastaan. - Hyvää burnoutia teillekin, hän huikkasi peräänsä.

Laiturilta ei päässytkään suoraan Malmin Novalle. Se tuli Makelle yllätyksenä. Hän oli katsonut puhelimestaan, että matkaa oli vain parikymmentä metriä ja nyt hänen pitäisi kiertää ties miten pitkä lenkki päästäkseen sinne. Rullaportaatkin olivat rikki.


- Perkele, hän mutisi ja teki päätöksen. Tuosta matalasta aidasta, jolla raiteet oli erotettu kadusta, ei olisi häntä pidättelemään. Hän menisi sen yli että heilahtaa.


Make hyppäsi raiteille, vilkaisi sivuilleen lähestyvän junan varalta, otti tukea aidasta toisella kädellä ja hyppäsi kevyesti yli. Kassi meinasi jäädä kiinni aidan päällä oleviin piikkeihin, mutta hän nykäisi sen irti. Kuului risahdus ja hän tiesi, että jälkeenpäin harmittaisi, mutta ei antanut sen pysäyttää itseään. Hän oli kadulla ja Malmin Nova oli suoraan hänen edessään. Hän juoksi tien yli väistäen vanhaa mersua, joka soitti hänelle torvea. Make tervehti takaisin keskisormellaan.


Yhtäkkiä hän ei tiennytkään mistä pääsisi sisään. Mitään kylttiä ei näkynyt kadun puolella. Ei kai sisäänpääsy kauppakeskukseen voinut olla vain toiselta puolelta? Sitten hän huomasi mustaan toppatakkiin pukeutuneen mummon suuntaavan syvennystä kohti ja tajusi, että sen täytyi olla sisäänkäynti. Hän kiirehti mummon perään, vaikka bootsien pohjat löivät tyhjää liukkaalla jäätiköllä.


Ahdisti. Olisi pitänyt jo olla siellä, mutta kaikki oli mennyt pieleen aamusta asti. Ensin hän oli laittanut hälytyksen väärälle päivälle ja herännyt liian myöhään. Pikakahvi oli lopussa, joten hän ei saanut itseään vauhtiin edes sen voimalla. Kaikki vaatteet olivat pyykkikorissa ja niistä piti valita vähiten iljettävät vaihtoehdot. Hän ei ollut aamuihminen vaan olisi hyvin voinut aloittaa päivät suoraan iltapäivästä. Silti hän oli taas täällä jo aamukymmeneltä, eikä tiennyt mitä olisi itsensä kanssa tehnyt. Eihän tämmöinen voinut enää jatkua.


Kauppakeskuksessa Uffin ikkuna kertoi vaatteiden hinnaksi kaksi euroa. Toiveikkaimmat olivat jo tonkimassa laareja, mutta hän suuntasi rullaportaisiin ja harppoi askelmat ylös kaksi kerrallaan. Hengästytti.


- Pitäisi aloittaa kuntoilu, hän mumisi itsekseen. Make tiesi kyllä, ettei aloittaisi. Hän ei ollut sitä tyyppiä.


Yhtäkkiä hänen edessään seisoi vartija, jota spottivalo valaisi kuin pääosan esittäjää.

- Mitä sä taas täällä teet? Vartija kysyi ja otti tukevampaa haara-asentoa tavoitellen samalla vyölenkkejä peukaloillaan.


Make hämmästyi. Ei hänellä ollut muistikuvaa siitä, että hän olisi koskaan käynytkään Malmilla. Tai ei nyt ainakaan kesän jälkeen. Mitä hän olisi voinut tälle vartijalle tehdä?

- No, siis ajattelin mennä tästä tuonne, hän mutisi huitoen kädellä epämääräisesti City-marketin suuntaan.

- Alkoon? Kysyi vartija.


- Ei kun tonne vaan, tonne.


- Eli oliko sulla jotain asiaa jonnekin, vai koitatko vaan vetelehtiä täällä käytävillä? Kysyi vartija nyt aikaisempaa äkäisempänä. Mitä ilmeisimmin hän sotki nyt Maken johonkin ihan muuhun henkilöön.

- Kai nyt ostoskeskuksessa saa ihmiset olla, yritti Make puolustautua. Se selvästi ärsytti vartijaa.


- Se riippuu ihan siitä, mitä ne aikoo siellä tehdä. Viimeksi sun touhut ei ainakaan olleet sellaisia, että niitä pitäis kenenkään täällä hommailla. Aina teitä saa olla ajamassa pois, ihan kuin ei muutenkin olisi tarpeeksi tekemistä, vartija vuodatti, eikä Makella ollut enää hajuakaan mistä hän oikein puhui.

- Siis mä en oo käynyt täällä tosi pitkään aikaan. En ainakaan kuukausiin, eikä mulla ikinä mitään ongelmaa oo ollut kenenkään kanssa.

Vartija katsoi Makea tarkemmin. Kiristi leukaperiään jämerämmiksi ja kysyi ääni kiristyen.


- Väitätkö sä nyt, että mä valehtelen?’


Vittu. Mitä tuohon enää voisi vastata suututtamatta stevaria enempää. Aikakin alkoi loppua ja kohta olisi myöhäistä. Make mietti epätoivoisesti jotain sanottavaa.


- Et tietenkään, ethän sä nyt semmoista menis tekemään. Mä ymmärrän ihan hyvin, että meikäläiset näyttää kaikki ihan samoilta. Siis kuka tahansa vois erehtyä varsinkin kun niin moni meistä on aina pahanteossa, Make selitti kuumeisesti ja tunsi itsensä ällöttäväksi selkärangattomaksi petturiksi. Hänen sisällään kiehui ja hänen olisi tehnyt mieli sanoa jotain ihan muuta, mutta tästä piti nyt päästä ohi ja nopeasti.


- Juu et tiedä puoliakaan, vartija tokaisi. Mutta muuttui astetta rennommaksi. Sitten hän katsoi Makea tarkemmin.

- Sulla on toi tollanen takkikin. Sillä tyypillä oli myös tommonen, mutta oisko se ollu sua vähän vanhempi. Joku kamelikuski se kuitenkin oli. Mutta ehkä se et ollut just sä.


Make tarttui tähän pelastusrenkaaseen kaksin käsin ja veti itseään turvaan kaikin voimin.


- Juu, siis mulla on tämmöset ihan perusarabin näköiset kasvot, mua luullaan aina vaikka keneksi. Mut vois vaikka palkata leffaan avustajaksi vetään kaikki terroristiroolit. Tulis halvaksi tuotannolle, hän pulisi ja tajusi itsekin että kuulosti idiootilta.


Paskapuhe tehosi. Vartijaa alkoi epäilyttää ja Make koitti jatkaa poistumisreitin rakentamista.

- Mä oon tosi pahoillani jos meikäläisistä on ollut sulle harmia. Siis tiedän, että monet on kyllä aika kusipäitä ja silleen, hän jatkoi selittämistä vaikka kurkkuun nousi oksennusta. Ei hänen olisi tarvinnut mitään rasisteja nuoleskella tai vahvistaa niiden ennakkoluuloja entisestään. Oikeastaan hän olisi tehnyt mieluummin melkein mitä tahansa muuta. Helvetti.

- Sä vaikutat kyllä tavallista järkevämmältä kaverilta, vartija myönsi ja Make tiesi, että tämä onnistuisi.

- Mä vannon, etten aiheuta sulle mitään ongelmia. Enkä oo aiheuttanut ennenkään. Sähän oot selvästi sellanen tyyppi, ettei sua paskapuheella hämätä niin sä tiedät kyllä jos mä valehtelen sulle, Make jatkoi ja tunsi kielensä muuttuvan ruskeaksi.


Vartija ei huomannut, että liikuttiin jo äärimmäisen imelissä vesissä vaan otti kehut täydestä.

- Joo, mä oon aika hyvä ihmistuntija. Pitää olla kun on tämmönen duuni. Tässä tapaa vaikka ketä ja kaikki koittaa aina huijata, mutta en mä mee sellaseen. Mut joo, et sä varmaan oo se ketä mä luulin että oot.

Vartija otti askeleen taaksepäin, katsoi Makea tarkemmin päästä jalkoihin ja tuhahti.


- Mee nyt jo siitä.

Make tarttui heti tilaisuuteen, Hän mutisi jotain kiitoksen tapaista ja suuntasi kohti vessaa, joka näkyi käytävällä. Siellä hän katsoi nopeasti, ettei miestenpuolella ollut muita ja löi nyrkillä betoniseen seinään, kirosi sydämensä kyllyydestä ja koitti päästä eroon niljakkaasta ja oksettavasta tunteesta, jonka rasistisen vartijan myötäily oli pakannut möykyksi rintaan. Elämä oli ihan helvetin epäoikeudenmukaista, mutta pitikö sen silti aina ylittää itsensä paskuudessa. Jos se Makesta riippuisi, niin kukaan saatanan rasisti ei liikkuisi vapaana värikoodaamassa ihmisiä työkseen.


Sitten hän kokosi itsensä ja vilkaisi ajan puhelimesta. Hän oli selvinnyt vartijasta, vaikka oli joutunut syömään veristä kuraa, mutta hän voisi silti vielä ehtiä. Vain sillä oli nyt väliä ja hänellä oli vielä kaikki mahdollisuudet hoitaa asiat kuntoon, sillä aika riittäisi juuri ja juuri.


Alkuperäinen kuva, josta tämä on osa Wikipediassa.

135 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page