top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Vaunuja ja tilankäyttöä

Aamuisin vaunukansa lähtee liikkeelle vasta hiukan myöhemmin, ja harvoin heitä on vielä bussissa, jolla yleensä menen töihin. Tänään olin itse hiukan myöhemmin liikkeellä ja bussissa olikin jo kolmet vaunut. Sellainen ei sinänsä ole poikkeuksellista, mutta nyt sattui olemaan liikkeellä kolmen isän joukkue.


Isäthän ovat sellaisia lastenhoidon sankareita. Heitä arvostetaan ja kehutaan siitäkin, mitä äitien kohdalla pidettäisiin minimitasona. On sellaista arvostuksen auraa ikään kuin ympärillä. Lapsiaan hoitava isä ansaitsee mitalin, äitiä syytetään kaikesta viimeistään lapsen terapiassa.


Huomioni kiinnitti nyt kuitenkin se, miten isät ottivat tilaa bussissa. He eivät väistelleet ja muiden matkustajien piti pyytää heitä siirtymään päästäkseen ohi. Miehille ei ilmeisesti valjennut ollenkaan se, että he olisivat voineet itse väistää bussin pysähtyessä ja päästää matkustajat ohitseen. He viettivät rattoisaa aikaa toisilleen jutellen ja väistyivät kun erikseen pyydettiin. Aika moni matkustaja jäi suosiolla bussin etuosaan nähdessään keskiosan olevan tukossa.


Kun isät jäivät pois vaunuineen, tuli samalta pysäkiltä kyytiin kaksi naista, joilla oli myös vaunut matkassa. He asettivat vaunut paikalleen ja alkoivat saman tien väistellä muita matkustajia siirtyen sivuun. Kenenkään ei tarvinnut pyytää erikseen, koska käytävä oli muutenkin vapaa kulkea.


En usko, että nämä isät olivat erityisen ajattelemattomia ihmisiä. Saattoivat hyvinkin olla myös tottumattomia bussin käyttäjiä, koska olivat ilmeisesti melko varakkaita ja varhaiskeski-ikäisiä, sellaisia miehiä on busseissa melko harvoin. Yleensä he ajelevat omalla autollaan paikasta toiseen tai nappaavat pyörän alle. Silti heidän käytöksensä toi jälleen kerran näkyville sen, miten erilaiset pelisäännöt ovat. Myös vanhemmuudessa.


Käytös, josta nainen saisi välittömän palautteen, ei kirvoittanut yhtään kommenttia. Muut matkustajat, naisia ja nuoria, väistelivät näitä miehiä ja yrittivät päästä livahtamaan ohi mahdollisimman sujuvasti.


Minustakin on hienoa, että miehet hoitavat lapsiaan. On myös hyvä normaalisti autoilevienkin opetella bussin käyttöä, mutta silti en voinut olla ajattelematta kaikkia niitä kertoja kun minulle tehtiin aikoinaan selväksi, että olin yhteiskunnan loiseläjä ajellessani ilmaiseksi vaunujen kanssa pitkin Helsinkiä ja ehdottomasti aina tiellä. Olisi ollut paljon mukavampaa ja helpompaa, jos minullekin olisi myönnetty sellainen sädekehä kuin näille isille. Moni päivä olisi alkanut paljon paremmin.



Kuva: Open clipart

15 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page