Tiina Sandberg
Vähän ällöttävää
Petteri Orpon hallitustunnustelut ovat edenneet vähän tahmeasti. Tavoitteissa on jouduttu tinkimään ja kumppanit on riidoissa keskenään. Ei olisi pitänyt Purran mennä kuittailemaan keskustalle ja onhan se pakkoruotsikin vähän kantona kaskessa.
Mutta sitten toisaalta porvareita vetää aina puoleensa mahdollisuus päästä leikkaamaan sosiaaliturvaa sekä julkisia palveluita ja muuttamaan niitä yksityisiksi. Pääoman etu saa rintaman muodostumaan, vaikka sitten pitäisikin välillä kestää typeriä hallituskumppaneita ja niiden edesottamuksia. Silmät kiinni vaan ja ajatellaan miten paljon yhteisiä rahoja me saadaan neljässä vuodessa siirrettyä omiin taskuihimme!
