top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Toimitsijan vapaapäivä

Olen järjestänyt itselleni pitkästä aikaa pienen hengähdystauon. Pääsiäiselle uhkasi tulla kokous toisensa jälkeen, mutta torjuin niitä pontevasti. Joulun välipäivien tauon veivät aluevaalien julisteet ja muut säädöt ja hiihtolomalla Putin päätti hyökätä Ukrainaan. Ehkä nyt olisi jopa parin päivän tauko, ellei sitten naapurin korona ehtinyt tarttua rappusilta.


Mutta miksi ylipäätään ottaa vapaapäiviä? Enkö ole unelma-ammatissani tekemässä sitä, mistä pidän? Kyllä, minulla on siitä onnellinen asema, että voin käyttää päiväni politiikkaan ja vieläpä sellaiseen, jolla koen henkilökohtaisesti olevan suuri merkitys. Voisin todellakin heittäytyä tähän niin, etten mitään muuta enää tekisikään ja siinä se vaara juuri piilee.


Innostuminen ja intohimo ovat niitä kiviä, joilla tie burnoutiin on kivetty. Sitä huomaa aina yhtäkkiä, ettei olekaan tehnyt hetkeen mitään hauskaa. Ei ole muka ehtinyt uimaan tai metsään kävelylle, muksujen ja puolison ulkonäöstä alkaa olla hämärä muistikuva, eikä kavereita ole nähnyt kuukausiin. Siinä kohtaa ollaan jo todella vaarallisilla vesillä. Olen pari kertaa seilannut niitä sinne asti, missä on hirviöitä ja oppinut, ettei olisi kannattanut.


Niinpä nykyään olen niin ärsyttävä, että järjestän itselleni myös vapaailtoja, vapaita viikonloppuja ja jopa tämmöisiä pääsiäistaukoja. Niiden aikana voi tehdä kaikessa rauhassa pitkiä kävelyretkiä, uppoutua kirjoihin kuuntelemalla ja lukemalla, katsoa hömppässarjoja, käydä perheen kesken tekemässä jotain hauskaa (teininkin saa edelleen joskus mukaan) ja puuhastella kotona kaikenlaista sellaista mille ei yleensä riitä aika. Siivoaminenkin voi olla hauskaa kun siihen on kerrankin mahdollisuus. Aivot ovat sellainen jännä vekotin, että ne väsyvät jos tekee aina samoja juttuja. Vaihtelu, lepo ja tylsyys antavat niille mahdollisuuden palautua. Työkaluista pitää pitää huoli. Se lienee kaikille selvää siitä huolimatta, mitä ne kenelläkin ovat. Kun työvälineenä ovat aivot, on niiden hyvinvointi helppo kuitata parilla kupillisella kahvia, mutta lopulta sellainen aina kostautuu. Siksi aion kohta vähän järjestellä tänne pääsiäistunnelmaa, syödä suklaata ja miettiä, että mitähän sitä tänään tekisi.



Kun tarpeeksi pysähtyy, voi saada uusia ystäviä.

26 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page