top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Talkootöitä

Tänään meillä oli taas perinteiset pihatalkoot. Nykyään meillä on jopa ihan virallinen talotoimikunta, joka porukalla puuhaa tämän päivän tehtävät. Monta vuotta piti sinnitellä itsekseen, mutta kannatti. Tänäänkin löydettiin tas yksi uusi toiminnasta kiinnostunut.


Pihatalkoot ovat monille päivä, jolloin pysytään kotona ja kurkitaan verhojen välistä, että joko ne loppuivat. Vasta niiden loputtua uskaltaa lähteä liikkeelle, jottei joutuisi haravoimaan ja keskustelemaan naapureille. Meillä on kuitenkin sellaiset pihat, että niitä hoitaa ihan mielellään. Ne ovat oikeasti käytössä ja esimerkiksi kaikkien naapuruston lasten yhteisenä leikkipaikkana. Täällä on kesäisin vilinää. Melkein kaikilla myös on lapsia, jolloin ainakin joihinkin naapureihin tutustuu melkein kuin itsestään.


Mutta silti haluamme järjestää näitä talkoita. Oli oikeasti oikein rattoisaa ensinnäkin talotoimikunnan kesken pohtia päivän tarjoiluja ja työnjakoa. Kuka käy kaupassa? Kuka grillaa? Ehtiikö joku keittää vähän kahvia? Yhteinen päämäärä hitsaa ihmiset yhteen ja alamme luottaa toisiimme.


En nyt väitä, että aikoisin ryhtyä sydänystäväksi naapureiden kanssa. On kuitenkin ihan kiva tietää keitä nämä pihalla kulkevat ihmiset ovat ja vähän siitäkin millaista heidän elämänsä on. Ja välillä naapureista on suurtakin apua. Sain kuljetettua puutarhamultasäkkini kotiin naapurin pakun kyydissä samalla kun kävimme viemässä lainatun tarjoilupöydän takaisin. Ei 10 säkkiä puutarhamultaa niin vain kanneta kassissa tai nosteta bussiin. Paku toimi paljon paremmin ja ensimmäiset tomaatit pääsivät jo ojentelemaan juuriaan uuteen multaan. Pain viikon sisään naapuri tulee saamaan pirteän munakoison taimen vaivanpalkaksi.


Ja mikä parasta meillä on jo suunnitteilla seuraava yhteinen ohjelma. Juhannuksen tietämillä pistämme taas grillin kuumaksi ja tällä kertaa tarkoituksena on toteuttaa kunnianhimoisempi kattaus kuin vain makkaroita. Tänään aloitimme ruokalistan suunnittelun. Siitä tulee hieno.


Talkoot ovat välineurheilua.



20 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page