Taisteluiden kevät

Vappupuhe 2022

Tampere

Tänä keväänä taistelu on sana, joka nousee muiden yläpuolelle. Suurin osa meistä olisi jo ollut valmis viettämään huolettoman kesän ilman koronarajoituksia ja nauttimaan huolettomana jäätelöistä ja poutapilvistä.

Emme kuitenkaan saaneet toivomaamme. Saimme sodan tuulia, huolta ja ahdistusta. Monet ovat tunteneet suoranaista pelkoa sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.

Tämä hyökkäys oli järkytys kaikille. Harvassa olivat ne, jotka olivat valmistautuneet tulevaan. Putinin päätös aloittaa sota olisi saanut jäädä tekemättä.

Tulevat historioitsijat arvatenkin löytävät koko joukon sodan enteitä, jotka meidän kaikkien olisi pitänyt panna merkille. Nähdä miten pelkoa lietsottiin, miten puheet jyrkkenivät, miten jännitys kiristyi. Jälkikäteen tällaista on niin kovin helppo tulkita lopputuloksesta käsin.

Yksi asia on kuitenkin aivan selkeä, jopa nyt. Suomen ei pidä liittyä Naton jäseneksi.

Natosta seuraa suomelle pelkkää harmia. Mielestäni suurin vaara on siinä, että Suomen maaperällä saatetaan käydä tulevaisuudessa Venäjän ja Naton välienselvittelyjä. On selvää, ettei näistä maista kumpikaan halua sotaa omalle maaperälleen, jolloin suomen kaltainen taistelutanner ratkaisisi tämän ongelman. Suomellahan on pitkä kokemus tällaisena taistelutantereena toimimisesta.

Pidän monista perinteistä, mutta tästä nimenomaisesta tavasta olisin valmis luopumaan empimättä. Etkö sinäkin?

Nato-jäsenyys olisi lisäksi meille kallista, emme voi itse päättää jäsenprosessin kulkua, eikä meillä ole vielä edes tietoa tulevan jäsenyyden ehdoista. Nämä kaikki ovat asioita, joissa antaisimme päätösvallan asioistamme muiden Nato-maiden käsiin ja liikkuisimme ajopuuna historian virrassa päätyen mahdollisesti paikkaan, joka ei olisi meille edullinen.

Mielestäni suomalaisten pitäisi ennen kaikkea pitää ratkaisunsa omissa käsissään. Siihen on olemassa jo pitkään toiminut ja koeteltu keino: sotilaallinen liittoutumattomuus.

Eikö Venäjää sitten pitäisi rangaista sen toimista Ukrainassa? Enkö halua asettaa Putinia edesvastuuseen?

Minusta moraalisesti tyydyttävän ratkaisun löytäminen tässä tilanteessa on vaikeaa. Tietenkin Putin kantaa vastuun Venäjän ja venäläissotilaiden toimista.

Nyt ei ole mahdollista asettaa moraalia etusijalle. Tärkeintä on ihmishenkien säästäminen. Siihen pikainen rauha on ehdottomasti paras vaihtoehto. Ja on syytä tukea kaikkia niitä ponnisteluja, joilla voidaan tuoda tämä ratkaisu lähemmäs.

Sodan jälkeen kohtaamme uuden haasteen kun välit Venäjään on jollain aikataululla palautettava normaaleiksi. Silloin tulisi ensisijaisesti pohtia sitä, miten Venäjän kansalaisyhteiskunnan kehitystä parhaiten tuettaisiin. Se ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta ei meillä ole muutakaan vaihtoehtoa. Ulossulkeminen ja eristäminen tarjoaisivat pohjan vain entistä suuremman katkeruuden kasvulle, mikä heikentäisi edelleen turvallisuustilannetta Euroopassa.

Ukrainan ja etenkin ukrainalaisten auttaminen on tärkeää. Meidän on huolehdittava ukrainalaisista pakolaisista siinä kuin muistakin ja tarjottava heille heidän tarvitsemansa suoja ja tuki.

On muistettava, että he tulevat pysymään täällä vuosia, sillä monien kodit ja kokonaiset kotikaupungit ovat tuhoutuneet. Vaikka sota loppuisi tänää, eivät he voisi palata kotiin vielä pitkään aikaan. Siitä huolimatta, että nyt auttamisinto on korkealla, on luultavaa että ajan kanssa uutuuden viehätys karisee ja rasismi nosta päätään. Silloin tarvitaan niitä, jotka muistuttavat jälleen kerran kaikkien pakolaisten oikeudesta suojeluun ja ampuvat alas äärioikeiston olkiukkoja.

Edes näinä sotaisina aikoina ei kaikkia taisteluita käydä asein. Tänä keväänä on nähty myös useita taisteluita toimeentulosta ja työehdoista.

UPM ja Paperiliitto kävivät lähes historiallisen taiston ammattiliittojen sopijaosapuolen asemasta. Björn Wahlroos ja UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen halusivat testata voisivatko he murtaa Paperiliiton tahdon ja neuvotella jatkossa työsopimukset toimipaikkakohtaisesti pääluoton kanssa.

Asia tuli selvitettyä.

Lakko kesti 112 päivää ja maksoi UPM:lle varovaisestikin arvioiden yli 200 miljoonaa euroa. Kyllähän sen verran aina kannattaa ottaa takkiin silkasta jääräpäisyydestä.

Vaikka sopimus ei lopulta ollut erityisen hyvä myöskään Paperiliitolle, sai se pidettyä liiton neuvotteluasemat ja torjuttua työajanpidennykset ilman eri korvausta, eli talkootunnit, joita työnantaja yritti ajaa läpi.

Toinen tyhmyyden taistelu on parhaillaan käynnissä hoitajien palkkauksesta ja työehdoista. Tehyn ja Superin lakko murrettiin inisteri Pakkolaki-Akin toimesta uhkaamalla määrätä hoitajat töihin lain voimalla. Vaikka lakia ei lopulta viety eteenpäin, oli jo sillä uhkaaminen äärimmäisen poikkeuksellista. Merkillistä oli myös se, miten potilasturvallisuuden vaarantumisesta, josta hoitajat ovat pitkään pitäneet ääntä ja josta todisteita on pilvin pimein, tuli polttava ongelma vasta kun sitä voitiin käyttää hoitajien oikeutettuja vaatimuksia vastaan.

Kun Tehy pyysi jäseniään raportoimaan potilasturvallisuuden vaarantumisista työpaikoillaan, kertyi ilmoituksia yli 1200 kappaletta alle viikossa. Yleensä vaarantuminen aiheutui siitä, ettei työvuorossa ollut tarpeeksi työntekijöitä. Tämähän ei nyt kuitenkaan enää ole vaarallista, sillä hoitajat ovat taas töissä. Tämä varmasti lohduttaa kaikkia niitä, joiden terveys on tässä pelissä panoksena.

Ilmeisesti kaikki konstit ovat sallittuja, jotta hallitus ei joutuisi käyttämään rahaa kansalaisten terveyden parantamiseen ja inhimillisten työehtojen toteuttamiseen hoitajille.

Mikäli hoitajat nyt joutuvat turvautumaan joukkoirtisanoutumisiin viimeisenä aseenaan, ei se anna kovin hyvää kuvaa hallituksen kyvyistä. Se ei voi tässä mennä kuntien ja sairaanhoitopiirien selän taakse piiloon, vaan sen on kerrottava mistä rahat säällisiin palkkoihin otetaan. Tähän asti pakoilu on onnistunut, mutta sitä ei voi jatkaa loputtomiin.

Eivätkä nämä taistelut vielä tähänkään loppuneet. Seuraavaksi barrikadeille nousevat julkisten alojen työntekijät. Myös nämä kunta-alan ammattilaiset pyrkivät ylös palkkakuopasta. Hallituksen pitäisi ojentaa heille tikkaat, mutta toistaiseksi heitä on lähinnä tökitty kepillä silmään.

Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren on täysin oikeassa arvioidessaan, että kunta-alan palkansaajien työn ylikuormitus ja alipalkkkaus ovat räjähtäneet käsiin. Vaikka kunta-ala on vuosia selviytynyt leikkauksista ja kiristyksistä toisensa jälkeen, on nyt löydetty se keikahduspiste, jossa tilanne on muuttunut kestämättömäksi.

Leikkauspolitiikka ja tehostaminen on katsottu loppuun ja seuraavaksi on aika kiireesti panostaa työntekijöiden palkkoihin ja työoloihin. Tarvitaan elämiseen riittävä palkka, riittävästi työntekijöitä työmäärään nähden ja parempi työaika Islannin malliin työaikaa ilman palkan alennusta lyhentäen. Kunnissa tehdään merkittävää työtä meidän kaikkien eteen. Sen tekijöille kuuluu kiitokset ja kunnon työehdot, ei kiristyksiä!

Kun elämä mitä ilmeisemmin on pelkkää taistelua, niin mistä voisi löytää sen tien, joka veisi meidät kohti rauhallisempia aikoja ja turvatumpaa tulevaisuutta?

Olen viime aikoina lukenut useita teoksia, joissa käsitellään luontokatoa ja ilmastonmuutosta. Niissä on tarkkanäköisesti havaittu ne ongelmat, jotka nykyinen kapitalistinen järjestelmämme meille aiheuttaa. Jatkuvassa voitontavoittelussaan se ajaa ahdinkoon niin luonnon kuin tavalliset ihmisetkin pyrkiessään väsymättömän tehokkaasti ja ahneudesta sokeana kohti yhä suurempia voittoja.

Tämän armottoman koneiston rattaisiin jauhautuvat niin rupiliskot, vaskikalat, hömötiaiset ja hillerit kuin hoitajat, opettajat, vahtimestarit ja keittiöhenkilökuntakin. Se ei katso sitä, kuka joutuu sen uhriksi, sillä väliä on vain markkinoiden kasvulla ja rahan liikkeellä.

Meillä ihmisillä on kuitenki käytettävissämme keino, jolla voimme pelastaa niin itsemme kuin muutkin lajit. Me voimme laittaa pisteen tälle menolle. Painaa jarrua ja muuttaa suuntaa ennen kuin on liian myöhäistä.

Minusta vapussa on kyse juuri siitä. Me aivan tavalliset ihmiset voimme päättää toimia yhdessä paremman maailman puolesta. Me voimme sanoa, että olemme saaneet tarpeeksemme ja vaadimme muutosta.

Jos emme me, niin ketkä muut? Jos emme nyt, niin koska sitten?

Meillä on kuljettavanamme tie rauhaan.

Menetettävänämme meillä on joukkotuho ja ikuisesti jatkuva leikkauspoltiikka.

Pelastettavanamme meillä on koko planeetta. Maailman työläiset, liitykää yhteen!