Suunnitellaan talous

Kuuntelin juuri loppuun Maria Katajavuoren kirjan Valas lasimaljassa ja vaikka siinä olikin mielestäni välillä hölmön luottavainen asenne kapitalismiin ja toisaalta liian vankka usko ahneuteen ihmisen perustavana ominaisuutena, niin voin suositella teosta sinullekin.

Kirjan lähtökohta on kiinnostava. Siinä pohditaan sitä, miten lajiominaisuutemme vaikuttavat kykyymme välttää uhkaava ekokatastrofi. Minusta on aivan selvää, että se millainen olemme lajina, miten aivomme toimivat ja jopa miten koemme tunteita, vaikuttavat ratkaisevasti tähän asiaan. Ihmiset ovat aivojensa orjia siinä kuin monet eläimet, kasvit ja sienet ovat omien erityispiirteidensä vankeja. Meille on kuitenkin periaatteessa mahdollista havaita tämä ja muuttaa toimintaamme sen suhteen.

Ongelmallista on, että kykenemme tähän havainnointiin lähinnä muiden suhteen. Itsellemme keksimme jatkuvasti poikkeussääntöjä. Sellaisia, jotka antavat meille oikeuden tehdä jotain, josta ilmasto-omatuntomme kuitenkin meitä soimaa. Voimme uskotella että olemme kovalla työllä ja uhrautumisella ansainneet sen Thaimaan loman tai uuden katumaasturin. Vaikka olemmekin samaa mieltä yleisistä säännöistä, eivät ne koske meitä juuri sillä hetkellä.

Katajavuori kertoo myös hyvin siitä, millaisia ovat tutkijoiden ja poliitikkojen seminaarit ja konferenssit. Niissä ollaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että näin ei voi jatkua, mutta kun tarvittaisiin konkreettisia päätöksiä, jotka uhkaavat kansakunnalle merkittäviä talousarvoja, mennään mille tahansa mutkalle. Niiden keinojen kirjo, jolla varsinaista vaikuttavaa toimintaa pyritään välttelemään on vaikuttava. Tilastokikkailu, maalitolppien siirtely ja sijaistoiminta nousevat arvoon arvaamattomaan. Rikkaat valtiot siirtävät päästönsä muiden kontolle tai viherpesevät oman kaivos- ja öljybisneksensä "maailman vastuullisimmaksi" vaikka todisteet muuta väittävät.

Kaiken tämän takana on se, että nykyisessä järjestelmässä talous vaatii jatkuvaa kasvua, eikä sellaista poliitikkoa valita uudelle kaudelle, joka vaarantaa tämän. Tavalliset ihmiset katsovat ensin sitä mistä ruoka saadaan pöytään ja vasta sitten kiinnostuvat laajemmista vaikutuksista. Ymmärrän tämän täysin. Ne, jotka eivät tätä huolta jaa ovat joko hyvin poikkeuksellisia yksilöitä tai niin etuoikeutettuja, että eivät tiedä mitä on jäädä tyhjänpäälle. Tavallisten ihmisten huoli taloudesta on perusteltu järjestelmässä, jossa taloudellisen resurssin puute johtaa pahimmillaan kuolemaan.

Miten tämä asia sitten voitaisiin ratkaista? Katajavuori tuo esiin testatun mallin, jossa voidaan taata sekä talouden demokraattinen ohjaus että toimeentulo kaikille ihmisille: suunnitelmatalouden. Suunnitelmatalous kykenee kohdentamaan yhteiskunnan resursseja tehokkaasti myös ja etenkin silloin kun niistä on pulaa. Se soveltuisi mitä mainioimmin juuri tällaisen hätätilan ratkaisemiseen, joka meillä nyt on käsillä. Kysymys kuuluukin, että seuraammeko järkeä vai tunnetta. Valitettavan usein jälkimmäinen voittaa mennen tullen, mutta ainakin meillä olisi nyt mitä parhain syy poiketa tavoistamme.

Kuva Piqsels.