Suren kaikkia kuolleita

Sodissa inhimillisyys jää aina jalkoihin. Jos olette lukeneet historiaa, tiedätte että aina kun luulee löytäneensä inhimillisen toiminnan hirveyden pohjanoteerauksen, tarvitsee vain kääntää sivua, pöyhiä lisää ja kas - joku jossain on maalannut maiseman vielä synkemmäksi.

Ihminen on ihmeellinen eläin. Ihminen on kammottava eläin. Molemmat lauseet ovat totta ja usein jopa yhden ja saman ihmisen elämässä. Kun sodassa arjen rajoitteet höltyvät, moraali joutuu koetteelle, eikä kukaan ulkopuolinen saa koskaan tietää mitä tapahtuu, on aivan varmaa, että osa käyttää tilannetta hyväkseen. Armeijat ovat aina ottaneet ryöstelyn ja murhaamisen osana palkkiotaan.

Tämän julmuuden ja kärsimyksen edessä olisi helpointa nostaa kädet pystyyn ja todeta, että se mitä tapahtui nyt Butšan kaupungissa kuuluu sodan luonteeseen. Mielestäni niin ei kuitenkaan pidä tehdä. Kaikkien siviilien kuolemat on tämänkin sodan jälkeen selvitettävä ja murhista vastuulliset on asetettava vastuuseen teoistaan. Ovat he sitten millä tahansa puolella voittaja/häviäjä rajalinjaa. Erityisen painavan vastuun kantavat ne, jotka ovat olleet vastuussa sotilaiden toiminnasta. Ehkä jopa antaneet suorat käskyt tappamiseen. Tämä on mahdollista, koska sodissa pyritään olemaan selvillä siitä missä sotilaat kulloinkin ovat ja mitä tekemässä. Tapahtumista jää helposti jälkiä, joita voidaan seurata. Vaikka se on synkkä tie, on jonkun kuljettava se uudelleen, jotta totuus tulee ilmi. Yhtään kuollutta emme silti saa takaisin. He ovat menneet iäksi ja samalla on menetetty kaikki se, mitä heistä olisi voinut tulla ja kaikki mitä he jo olivat. Maailmaan on repeytynyt arpia, jotka eivät katoa, vaikka ne painuvatkin hiljalleen unholaan. Elämä unohtaa kuolleet, koska sillä on kiire eteenpäin.

Vastusta hetki tuota halua mennä eteenpäin. Pysähdy suremaan tämän sodan uhreja kaikkien muiden sotien uhrien rinnalla. Se ei auta enää heitä, mutta se voi auttaa meitä, jotka elämme edelleen. Jos kuolleet jotain meille opettavat, niin sen että rauha on maailman kaunein sana. Kun ilta hämärtyy, sytytän kynttilän rauhalle ja kaikille niille, jotka ovat joutuneet hengellään maksamaan siitä, ettemme vieläkään osaa pitää siitä kiinni.

Kuva Marco Verch Professional Photographer, Flickr.