Suomi ei tarvitse hyökkäysaseita

Hornettien hankkiminen 90-luvulla oli paitsi taloudellinen virhe, joka pahensi laman vaikutuksia luoden leikkauspaineita sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon, myös virheratkaisu suomalaisen maanpuolustuksen kannalta. Suomi liitettiin osaksi sotilasliittojen valtapeliä ja perinteisestä maanpuolustuksesta siirryttiin linjalle, joka on vienyt meitä jatkuvasti yhä pidemmälle kohti hyökkäysvoimia.

Suurin kysymys ei kuitenkaan ole se montako miljardia koneisiin lopulta käytetään. Tärkeintä on pohtia Suomen valitseman puolustuspoliittisen strategian järkevyyttä ylipäätään. Halutaanko Suomeen puolustusvoimat, vai jatketaanko matkaa kohti hyökkäysvoimia?

Hävittäjillä ei saavuteta Suomen ilmatilan ilmaherruutta. Puolustuksessa panostaminen ilmatorjuntaan toimisi huomattavan paljon paremmin. Kehittynyt ilmatorjunta kykenee pudottamaan ilmatilaan pyrkivät hyökkääjät tehokkaimmin. Sen hankkimiseen kuluu murto-osa suunniteltujen hävittäjien hankintaan ja ylläpitoon varatuista rahoista. Samalla se säästää ympäristöä. Tärkeintä kuitenkin on, että ilmatorjunta on aidosti puolustustoimintaa, ei hyökkäämiseen valmistautumista.

Tällä hetkellä käydään laajaa keskustelua siitä, miten vanheneva hävittäjäkalusto korvataan ja miten monta miljardia voimme koneisiin käyttää. Keskustelu muistuttaa monelta osin 90-luvulla käytyä. Silloisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin muistelmien mukaan sitoutumisen Hornet-hankintoihin oli saatava aikaan nopeasti ennen sukellusta 90-luvun lamaan. Laman alettua ei hankintaan olisi enää ollut mahdollista saada eduskunnan suostumusta, mutta se ehdittiin päättää juuri ajoissa. Tällä hetkellä käymme vastaavaa keskustelua ja kiire on aivan yhtä kova. Sekä edessä olevan talouden lasku että hävittäjähankinnan taloudelliset vaikutukset saattavat kuitenkin olla vielä paljon suuremmat.

On järjetöntä, että koronakriisin keskellä ollaan laittamassa 30 - 40 miljardia meidän kaikkien yhteisistä rahoista hävittäjien hankintaan. Niiden sijaan meidän pitäisi käyttää nuo varat peruspalveluidemme ja turvaverkkojemme puolustamiseen. On turha puhua, etteivät varat riittäisi niiden parantamiseen, jos sotakoneisiin voidaan silmää räpäyttämättä laittaa näin valtavia summia.

Puolustukseen keskittyvä maanpuolustus olisi tehokkaampaa, se maksaisi vähemmän ja veisi Suomea suuntaan, jossa jännitteet lähialueillamme lientyvät sen sijaan, että ne edelleen kiristyisivät. Kun siihen yhdistettäisiin määrätietoinen työ rauhan puolesta niin Suomessa kuin maailmallakin, emme muuta tarvitsisikaan.

Ei hyökkäysaseita vaan peruspalveluita ja turvaa ihmisten arkeen.