Tiina Sandberg
Stoalaisuudesta
Minusta on aina ollut hiukan epäilyttävä ajatus siitä, että tunteiden tuulettaminen, eli niiden päästäminen valloilleen jotenkin vähentäisi niiden vaikutusta. Ei toki ole tavoiteltavaa sekään, että tukahduttaa tunteensa ja päätyy ongelmiin sitä kautta. Jotenkin niiden kanssa nyt kuitenkin on vain tultava toimeen.
Tähän alkuun lienee paras sanoutua irti parista stoalaiseen ajatteluun kuuluvasta oletuksesta. Eli en usko jumalan olemassaolloon, vaikka en aio käyttää elämässäni aikaa hänen olemassaolonsa kieltämiseenkään. Tämän jätän vannoutuneiden ateistien huoleksi. Samoin ajatus kohtalosta ja sen vääjäämättömyydestä on minulle vieras. Toki tämänkään todistaminen olemattomaksi on käytännössä mahdotonta, enkä aio ponnistella senkään kanssa tämän enempää. Uskon kuitenkin, että meillä on aina ja ikuisesti vain tämä hetki. Ainoastaan sillä, mitä teet juuri nyt, on merkitystä. Kaikki tapahtuu aina juuri nyt, vaikka ajatuksissamme voimmekin liikkua myös ajassa.
Mutta mikä minua sitten Stoalaisuudessa kiinnostaa ja viehättää? Ensinnäkin ajatus mahdollisten vaarojen, ongelmien ja katastrofien kohtaamisesta ajatuksissaan jo ennalta. Niihin varautuminen ottamalla niistä selvää ja miettimällä niiden seurauksia. Kun esimerkiksi tulin aikoinaan raskaaksi, en päästänyt neuvolan tätiä pihdeistäni, ennen kuin hän vahvisti jo tietämäni faktan että pahinta mitä synnytyksessä voi tapahtua on sekä minun että laspeni kuolema. Hän epäili minun joutuvan tästä ajatuksesta suunniltani, mutta minulle oli tärkeintä hahmottaa pahin mahdollinen lopputulos. Sen ymmärtäminen ei pelottanut vaan vapautti pelosta. (Tiedän toki ettei näin ole kaikkien laita.)
Toisekseen minusta on kerta kaikkiaan lyömätön mietelause Epiktetoksen toteamus: "Jos tahdot olla lukija, niin lue; jos tahdot olla kirjailija, niin kirjoita." Tämä koko blogi alkoi siitä, että tajusin tämän saman asian, tosin ilman Epiktetosta. Jos ihminen haluaa tehdä jotain, on hänellä vain kaksi vaihtoehtoa. Hän voi keksiä loputtomasti tekosyitä tekemättömyydelleen tai sitten voi vain tehdä asiaa, johon tuntee paloa. Siksi kirjoitan nyt tätä tekstiä tässä, vaikka voisin olla ulkona kaivamassa maata, siivoamassa tai vaikka nukkumassa. Halusin kirjoittaa enemmän, joten minun on kirjoitettava enemmän.
Ai niin, en muistanut esitellä Epiktetosta. Hän on oli kreikkalainen filosofi, joka eli vuosina 55 - 135 ja heitteli muitakin hyviä pohdintoja kuten. "Eivät asiat tee meitä onnettomiksi, vaan se mitä asioista ajattelemme.", "Rikkaan on vaikea olla vaatimaton ja vaatimattoman rikas." tai "Vapauteen vie vain yksi tie: olla välittämättä siitä mikä ei ole vallassamme."
Stoalaiset siis hyväksyivät väistämättömän ja päättivät elää sen kanssa ja siitä huolimatta. Lisäksi he kannustivat menemään pois omalta mukavuusalueelta. Ihmisen tulisi siis tehdä myös asioita, jotka ovat oikein ja hyviä silloinkin kun se tuntuu epämukavalta. On tärkeää huomata että pystyy enempään kuin kuvitteli ja voi saada aikaan muutoksia. Ne voivat olla pieniä ja vaatimattomia liikahduksia, mutta kun niistä vielä tekee tapoja, ne vaikuttavat lopulta paljon siihen millaista jokapäiväinen elämämme on. Toisaalta tällä toimintatavalla voi lopulta muuttaa myös sitä mihin kaikkeen pystyy vaikuttamaan ja tällöin myös toimintamahdollisuudet laajenevat.
Mutta nyt pääsemme vielä siihen mistä varsinaisesti aloitin, eli siihen, että stoalaiset harjoittivat paljon itsetutkistelua. Heille oli tyypillistä miettiä omaa toimintaansa, tunteitaan ja reaktioitaan tunteisiin. He halusivat ymmärtää omaa käytöstään ja sitä miksi ja milloin he joutuivat hallitsemattomien tunteiden valtaan. Vaikka tunteita ei voi poistaa, on ihmisen silti mahdollista ja yleensä suotavaakin toimia näistä tunteista huolimatta tavalla, joka edistää hänen itselleen asettamiensa tavoitteiden mukaan. Juuri tämä on minusta stoalaisissa kaikkein vetoavin piirre, sillä se johtaa hiljalleen tilanteeseen, jossa emme enää itse ole itsemme pahimpia vihollisia. Ja kun kuitenkin joudumme elämään tämän itsen kanssa ahtaassa pääkopassamme koko elämän, niin eikö vähintä olisi juuri se, että sietäisimme häntä?

Epiktetoksesta kuvaa etsiessäni huomasin, että monille tuottaa ilmeisiä vaikeuksia ymmärtää, että Epikuros oli ihan eri tyyppi. Jälkimmäisen kuva on monessa paikassa yhdistetty Epiktetoksen sitaatteihin. Tämä molempia varmasti suuresti harmittaisi, koska heidän ajattelunsa oli lähes vastakohtaista toisilleen. Kuva Wikimedia.