• Tiina Sandberg

Sote-menot laskevat vaikka tarve kasvaa

Valtiovarainministeriön valmistelema budjettiesitys vuodelle 2023 on jälleen kerran kiinnostavaa ja valaisevaa luettavaa. Vaikka tiedän olevani vähemmistössä tarttuessani siihen suurella innolla, niin suosittelen samaa muillekin. Jos haluat tietää miten maa makaa ja minne se on siirtymässä, ota ja lue budjettiesitystä!


Tällä kertaa kiinnostavimmalta osiolta puolustusmenojen ohella vaikuttaa sosiaali- ja terveysmenojen osuus. Vuoden vaihteessa pitäisi kaikkien terveydenhuollon ongelmien selvitä kuin taikaiskulla kun vetovastuun kansalaisten hoitamisesta ottavat uudet ja ihmeelliset hyvinvointialueet. Eihän hyvinvointialueella voi olla pahoinvointia, eihän?


Budjettiesitystä lukiessa mieleen kyllä hiipii melko vankka epäilys siitä, että kyllä muuten voi. Ensinnäkin talousarvion selvitysosa sote-menojen osalta on karua luettavaa. Selvitysosa on siis sellaista kuvailevaa tekstiä, jossa kuvataan kunkin hallinnon alan kehitystä ja muutoksia, sekä linjataan tulevaa. Sillä sitten perustellaan ne muutokset, jotka budjettiin esitetään tehtäviksi.


Tavoitteiden osalta ei liene juuri huomautettavaa, on kannatettavaa että pyritään terveyserojen kaventamiseen ja turvan tarjoamiseen kaikille. Työhän kannustava sosiaaliturva ja rakenteelliset uudistukset tietenkin aina nostavat hiukan karvoja pystyyn, koska molemmat kuuluvat leikkauspolitiikan perinteiseen jargoniin, jolla on haluttu kaunistella rumaa jälkeä jättävää politiikkaa.


Kiinnostavinta on kuitenkin tutkia mittareita, joilla mitataan 2020 - 2023 tapahtuneita muutoksia.


Vaikka menetettyjen elinvuosien määrä on VM:n tilaston mukaan vähentynyt, on terveytensä keskitasoiseksi tai huonommaksi kokevien määrä kasvanut reilusti. Miesten kohdalla 28.1 prosentista 33.0 prosenttiin. Naisillakin suunnilleen saman verran. Vaikka joku voisi sanoa, että kyse olisi pelkästään asenneongelmasta, löytyy tilastoista melko selkeä selityskin tälle ilmiölle. Suunnilleen vastaava nousu löytyy kohdasta, johon on kirjattua lääkärin vastaanottopalveluita saavien määrä. Ongelmana on siis se, että ihmiset eivät saa hoitoa silloin kun kokevat sitä tarvitsevansa. Erityisen hurja nousu näkyy erityissairaanhoitoa yli 6 kuukautta odottaneiden määrässä. Se on noussut 3,2 prosentista peräti 12,9 prosenttiin.


Tässä näkyy terveydenhuollon kriisiytyminen koronan takia, mutta myös se, miten pula työntekijöistä jumittaa koko systeemin. Tämä ei ratkea sote-uudistuksella, vaan tarvitaan niitä työntekijöitä. Valitettavasti mikään ei viittaa siihen, että sote-uudistuksessa olisi tarkoitus puuttua tähän ongelmaan. Sellaisia määrärahojen korotuksia ei esityksestä löydy, joilla olisi varaa laittaa työntekijöiden palkkaus ja työolot kuntoon. Päinvastoin. Esityksessä pidetään edelleen kiinni siitä, että uudistuksen avulla voitaisiin saada säästöjä.


Vaikka tämä on tietenkin yhtenevä linja sen kanssa, mitä asiasta on etukäteen viestitty, kertoo se myös ainakin valtiovarainministeriön ja Saarikon kovakorvaisuudesta. Kriisiytyvän terveydenhuollon hätähuutoja ei oteta kuuleviin korviin. Edelleenkin hallitus puuttuu palkkaneuvotteluihin osapuolena vain silloin kun se haluaa estää palkankorotuksia. Huono uutinen on se, ettei terveydenhuollon houkuttelevuutta työntekijöille saada kuntoon ilman palkankorotuksia ja työajan lyhennyksiä. Pahasti näyttää siltä, että Marinin hallitus aikoo tehdä hyvin perinteisen ratkaisun, eli sysää vastuun seuraavan hallituksen niskaan. Näinhän politiikassa usein on tapana, mutta paljon mukavampi olisi ollut huomata, että tätä perinnettä ei olisi jatkettu vaan sote-uudistus olisi edes yritetty hoitaa kunnialla alkuun.


Helsinki pilotoi kaikkien aikojen maltillisimman palkkaratkaisun kun Sarastiaa keppihevosena käyttäen lopetti monien työntekijöiden palkanmaksun kokonaan.



38 views0 comments

Recent Posts

See All