top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Sotapropagandaa kullekin

Sodassa ensimmäisenä kuolee totuus, sanoivat jo ne vanhat ja puhki lainatut kreikkalaisetkin. He puhuivat vahvasta kokemuksesta, koska Antiikin aikaan sotia käytiin sekalaisilla kokoonpanoilla vähän väliä. Tapahtumista kertoivat voittajat ja jälki oli sen mukaista.


Herodotos, joka eli 400 ekr, keksi pohtia myös sotien syttymisen syitä. Sitä miksi sodat alkavat ja mitä niistä seuraa. Hän myös pyrki vahvistamaan saamansa tiedot, eikä enää uskonut asioita vain siksi, että joku kertoi niistä. Tämä oli mullistavaa. Siitä alkoi itseasiassa koko historiantutkimus sellaisena kuin me sen tunnemme. Ei tarvittu enää jumalallisia ihmeitä tapahtumien selittämiselle, vaan ihmisten tekemisiä kyettiin tarkastelemaan sellaisenaan. Herodotos ymmärsi, että historia on ihmisten tekoja.


Minusta on tälläkin hetkellä mukava ajatella Herodotosta ja yrittää suhtautua nykyisiin tapahtumiin samalla otteella kuin hänkin. Sota ei alkanut siksi, että Putin on paska jätkä ja mielenvikainen. Eikä se alkanut siksikään, että Naton salajuonia punova pahis istui kissaansa silitellen tuolissaan ja päätti haluta 100 biljoonaa dollaria. Jokainen toimija, joka tähän soppaan on lusikkansa laittanut, kokee toimivansa loogisesti omien päämääriensä hyväksi. Näiden pyrkimysten tutkiminen, ymmärtäminen ja yhdisteleminen ei tarkoita niiden hyväksymistä ja samaa mieltä olemista näistä johtopäätöksistä. Se on ainoa tapa, jolla tilanne voidaan ottaa rationaalisesti haltuun, purkaa sitä ja lopulta löytää jokin ratkaisu, joka mahdollistaa rauhan.


On hirvittävän vaikeaa rauhoittua rationaaliseksi ja käsitellä tunteitaan kun televisiosta näkee miten pommit putoavat lapsiperheiden päälle, ihmisiä on kidutettu ja koteja tuhottu. Silti mitään muuta tapaa ei ole. On kyettävä tunnistamaan omat tunteensa, nimeämään ne (myös sellaiset, joista ei ole kovinkaan ylpeä) ja sitä kautta ottamaan ne haltuun. Tässä maailman ajassa on pidettävä pää kylmänä. Jos jostain pidän brittien muuten melko arveluttavassa imperiumista, on se ajatus "stiff upper lippistä". Siitä, että tiukassa paikassa pidetään suunnitelmasta kiinni, eikä lähdetä tekemään paniikkiratkaisuja. Suuret tunteet on ensin käsiteltävä alta pois.


Sotapropaganda taas toimii toiseen suuntaan. Sen tarkoitus on tällä hetkellä tukea sekä Venäjän että Ukrainan sotaponnisteluja. Molemmat näistä käyttävät tunteitasi tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti omien etujensa ajamiseen. Kun siis näet ahdistavaa, pelottavaa tai vihaa herättävää sisältöä, muista että juuri se tunne sinussa pyritäänkin herättämään. Käsittele tunne, selvitä lähteet ja faktat, niin pääset paremmin kiinni tapahtumien merkityksiin ja seurauksiin. Erityisen tärkeää on haastaa myös omia varmoina pidettyjä kantoja. Ne voivat tulla sinun ja todellisuuden väliin ovat tarkoituksesi sitten miten hyvät tahansa. Kun jokin tuntuu sopivan vähän liiankin hyvin käsitykseesi tapahtumista, se tekee mieli jakaa ja uskoa. Haasta kuitenkin sillä hetkellä itsesi ja avaa tietoisesti mielesi toisille tulkinnoille. Saat todennäköisemmin tarkemman kuvan siitä mitä todella tapahtuu ja se jos mikä on nyt arvokasta.



Muahhahhaa!

43 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page