Silloin ja nyt - taistelu jatkuu
Sataviisi vuotta sitten Suomessa aloitettiin taistelu työväen oikeuksista. 29.1.1918 täällä Helsingissä julistettiin työväenvallankumous, joka käynnisti Suomen sisällissodan. Sen sodan syyt ja seuraukset ovat hyvin samanlaisia kuin sen vallankumouksen, joka Iranissa on parhaillaan käynnissä.
Runsas sata vuotta sitten Suomessa todettiin, että ”Meidän mielestämme on nyt Suomessa pyrittävä rohkein, harkituin ottein muuttamaan koko valtiojärjestystä. Virkavalta on nyt niin murrettava, ettei se enää myöhemminkään voi kansan herraksi päästä. Tuomioistuintenkin itsevaltiudesta on tehtävä kerta kaikkiaan loppu. Koko valtiosääntö perustettava taatusti työväen etujen mukaisen kansanvallan pohjalla. Veroja ja rasituksia on siirrettävä vähävaraisten hartioilta riistäjäin kannettavaksi.”
Vaikka tuosta on kulunut jo yli sata vuotta, ei taistelu ole suinkaan ohi. Juuri nyt Iranissa taistellaan aivan samoin köyhyyttä ja kurjuutta vastaan ja paremman elämän puolesta. Sellaisen kaikille paremman elämän, joka on vapaa köyhyydestä, luokkasyrjinnästä, sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä, tukahduttamisesta ja sorrosta.
Ihmisiä vangitaan, pahoinpidellään ja murhataan Iranissa siksi, että he eivät enää halua alistua nykyisen hallinnon alle vaan vaativat oikeudenmukaisempaa ja inhimillistä elämää. Valitettavasti myöskään valtaapitävien vastaukset näihin oikeutettuihin vaatimuksiin eivät ole sadassa vuodessa muuttuneet mihinkään. Aivan samoin kuin aikoinaan Suomessa, vastaa Iranin hallinto mielenosoittajien vaatimuksiin yhä räikeämmällä väkivallalla.
Iranin taantumuksellinen islamilainen hallitus on vanginnut yli 20 000 ihmistä noin neljässä kuukaudessa. Kuolleita on pian jo 600 ja tuhansia on haavoittunut. Mikä kammottavinta, ovat he ryhtyneet myös teloittamaan mielenosoittajia. Mohammad Mehdi Karami ja Mohammad Hosseini hirtettiin 7. tammikuuta sen jälkeen kun heiltä oli julmasti kidutettu tunnustusten saamiseksi.
Heidän väitettiin syyllistyneen muihin rikoksiin, mutta se rikos, josta Iranin raakalaismainen hallinto heidät tuomitsi kuolemaan, oli osallistuminen kymmenien tuhansien muiden nuorten ja epätoivoisten ihmisten kanssa näihin valtakunnallisiin protesteihin köyhyyttä ja kurjuutta vastaan.
Heidän rikoksensa, aivan kuten suomalaisten sosialidemokraattien ja kommunistien rikos sata vuotta sitten, on taistelu paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Täällä malmilla lepää aivan yhtä nuoria ja palavasieluisia ihmisiä. He, kuten kaikki nuoret kaikkialla maailmassa, halusivat ja haluavat elämän, joka on vapaa köyhyydestä, luokkasyrjinnästä, sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä, tukahduttamisesta ja sorrosta.
Suomen kommunistinen puolue tunnistaa iranilaisten taistelussa saman taistelun, johon me aikoinaan ryhdyimme. Se on taistelu yhteiskunnassa esiintyvää sortoa ja vääryyttä vastaan. Se on keskeisin osa kommunistina olemista ja se vaatii jatkuvaa toimintaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan siellä, missä se kulloinkin nostaa päätään.
Me emme vain muistele tänne haudattuja ja 1918 tapahtumia. Me olemme mukana kansainvälisessä rintamassa solidaarisesti tukemassa iranilaisten edistyksellisten voimien vaatimuksia. Vaadimme yhdessä iranilaisten kanssa, että Iranin sortohallinnon on lopetettava välittömästi se silmitön ja julma väkivalta, jota se kohdistaa kansalaisiinsa näiden vaatiessa oikeutettua muutosta maassaan. Ja olemme tehneet sen sekä maailman kommunististen ja työväenpuolueiden kanssa että osana Euroopan vasemmistoa yhdessä yli sadan muun puolueen kanssa kaikkialta maailmasta.
Poliittinen paine on noussut ja siitä on esimerkkinä se, että Euroopan unioni päätti asettaa pakotteita Iranin islamistista hallitusta vastaan.
Tämä solidaarisuus ja sen merkitys ei sekään ole uutta auringon alla. Aivan samoin yli sata vuotta sitten suomalaiset työläiset saivat tukea taistelulleen ja myöhemmin seuranneen ankaran sorron, vankileirien ja teloitusten tuomitsemiseen kansainvälisen työväenliikkeen kautta, voimme me nyt tuke iranilaisten kamppailua. Sillä tuella oli, ja on juuri nyt, valtava merkitys.
Juuri siksi Iranin hallitus tekee kaikkensa peittääkseen tekonsa ulkomaailmalta. Ja juuri siksi on tärkeää, että me olemme täällä tänään ja julistamme ääneen ne kauheudet, joita tuo julma hallitus kohdistaa kansalaisiinsa.
Kaikkein polttavin kysymys onkin tämän sorron pysäyttäminen, sillä ilman vankiloita, poliittisia vankeja ja muuta väkivaltakoneistoaan, islamisti hallinto ei pysyisi vallassa päivääkään. Se seisoo tällä hetkellä vain ja ainoastaan ihmisten ruumiista ja kärsimyksistä kasaamansa linnoituksen ansiosta.
Tiedän, että Iranissa on tehty vakaa päätös pysäyttää tämä julmuus ja edetä kohti maata ja järjestelmää, jossa uutiset teloituksista tai poliittisista vangeista eivät ole arkipäivää. Täällä Suomessa me voimme vaikuttaa Suomen hallintoon ja sen päätöksiin. Meidän on yhdessä saatava Suomen hallitus ja eduskunta näkemään mitä Iranissa on tapahtunut syksyn ja talven aikana. Suomi ei valtiona voi olla tukemassa näitä tekoja hiljaisella hyväksynnällään. Pelkkä EU:n yhteiseen päätökseen osallistuminen ei riitä. Täällä voidaan tehdä vielä paljon enemmän.
Ja näin, vaikka tänne haudatut joutuivat päättämään taistelunsa aivan liian varhain, ei se suinkaan ole ohi. Se jatkuu edelleen, me olemme osa sitä, eikä sitä taistelua voi haudata kuin vasta sitten kun maailmasta on luotu aidosti tasa-arvoinen ja vapaa kaikille ihmisille.
Toverit, taistelua jatkuu. Puheeni Punaisten muistomerkillä, Malmin hautausmaalla, 29.1.2023
Kuvasta kiitos Toivo Koivistolle!