Tiina Sandberg
Siirretään vai kadutaan?
En itsekään ole mikään vaalien säätämisen suuri ystävä. Sellainen toimenpide nakertaa aina luottamusta ja herättää epäilyksen kätketyistä tarkoitusperistä. Politiikassa onkin syytä aina epäillä vähintään lehmänkauppoja. Niitä nimittäin tehdään jatkuvasti.

Silti nyt odotan innolla sitä mahdollisuutta, että vaaleja siirrettäisiin. Ymmärrän ehdokkaiden tuskan jo panostetuista vaalirahoista. Monelle niiden kasaan kaapiminen on työn ja tuskan takana. Samoin ymmärrän niitä puolueita, jotka ovat nyt suosionsa huipulla ja haluaisivat ulosmitata tuon suosion näissä vaaleissa. Kukaanhan ei tiedä mikä on tilanne kesällä tai syksyllä.
Keskustelussa on painotettu äänestäjien turvallisuutta. Se kiinnostaa tietenkin suuresti myös puolueita, joiden äänisaalis riippuu siitä uskaltavatko ihmiset lähteä äänestämään. Suurin osa keskusteluun osallistuvista miettii asiaa myös tältä näkökulmalta. Onhan se tullut itse kullekin vuosien saatossa tutuksi.
Itse olen viime päivinä kuullut yhä voimistuvaa viestiä hiukan toisesta kulmasta. Nimittäin niiden toimitsijoiden suunnalta, joiden pitäisi saada vaalien järjestelyt hoitumaan. Saatatte muistaa, että kun sinne äänestyspaikalle menee, niin siellä on vastassa useita ihmisiä hoitamassa äänestyksen sujumista. He tarkistavat siellä henkilöllisyyden, tekevät merkinnän äänestysluetteloon, vastaanottavat äänestyslipukkeet ja pitävät huolen että kaikki ylipäänsä sujuu mallikkaasti. Päivän päätteeksi he laskevat ne äänet, joita me muut odottelemme innoissamme kotisohvilla.
Vaalilautakuntien jäsenistä on tällä hetkellä iso pula. Ei ole olemassa suunnitelmaa siitä, miten heidät suojataan tilanteessa jossa epidemia on nykyistä pahempi ja heidän tulisi tavata yhden päivän aikana jopa yli tuhat ihmistä. Siksi onkin ymmärrettävää, että moni on tullut toisiin ajatuksiin. Iäkkäämmät ja riskiryhmiin kuuluvat pelkäävät terveytensä puolesta, eikä koronatartunta ole pikkujuttu terveille aikuisillekaan. Harva haluaa ottaa tietoisen riskin. Minusta tämä ongelma on ratkaistava. Erityisesti, mikäli vaalit sittenkin pidettäisiin ajallaan. On hankittava tavittavat suojavarusteet ja koulutettava ihmiset niiden käytössä. Se ei käy äkkiä, joten siihen on tartuttava joka tapauksessa heti. Vain turvaamalla myös vaalilautakuntien jäsenten terveyden äänestystilanteessa saamme vaalit hoitumaan myös muille turvallisesti. Lisä aika ei todellakaan olisi pahitteeksi.