Salaliittoa kaikki tyyni
Olen lukenut monta kirjaa salaliittoteorioista ja niiden vaikutuksista, mutta en mitään niin sekopäistä pitkään aikaan kuin on QAnon: Salaliittokultin ytimessä kirjassa kuvannut Will Sommer. Ei tällaista voi keksiä. Kirjan lukeminen todella avaa silmät ensinnäkin sille miten pelottavan vaikutusvaltainen QAnonista on tullut ja toisaalta sille, ettei niin hullua asiaa olekaan, etteikö joku siihen voisi uskoa. QAnonin maailmassa on täysin normaalia uskoa, että adrenokromi on niin harivinainen huume, että sitä varten on pakko siepata, piilottaa tunneleihin ja kiduttaa lapsia. Tätä ei horjuta ollenkaan se, että kuka tahansa, jolla on allergiantakia Epipen adrenaliinikynä, voi tehdä samaa ainetta yksinkertaisesti avaamalla kynän ja antamalla adrenaliinin reagoida hapen kanssa. Tässä maailmassa on myös uskottavaa väittää olevansa kuollut henkilö, joka nyt vain on sattunut lavastamaan kuolemansa voidakseen suojella sukulaisiaan. Kyllä. Puhun John F. Kennedystä ja siitä tyypistä, joka ei ole koskaan väittänyt olevansa hän, mutta sehän ei estä salaliittomassoja uskomasta siihen. Eikä kukaan edelleenkään ihan tarkalleen tiedä kuka tämä QAnon on. Siksi on täysin loogista, että on myös olemassa Baby Q, joka väittää olevansa Q. Tämähän ei sinänsä kuulosta kovin sekopäiseltä, mutta hän on Q vasta 20 vuoden kuluttua. Hän nimittäin saa tällä hetkellä viestejä itseltään aikamatkustustekniikoita hyväksikäyttäen. Baby hän on siksi, että hänestä varsinaisesti tulee Q vasta jokusen vuoden kuluttua. Tällaisen hulluuden tutkiminen on tavallaan viihdyttävää. Homma muuttuu pelottavaksi siinä kohtaa kun tajuaa, että kiitos yhdysvaltalaisen demokratian, Republikaaninen puolue on tällä hetkellä täysin samassa juonessa Q:n kanssa. Heille QAnonin hienovarainen myötäily kannattaa tuodessaan ison joukon melko sekavia äänestäjiä puolueen piiriin. Onhan Trump heille lähes messias. (No siksi, että hänen pitäisi johtaa lähes apokalyptista hyvän ja pahan välistä taistelua.) QAnon voi siis todella päästä ohjaamaan Yhdysvaltoja. Odottakaapa vain kun se vaalisirkus taas käynnistyy. Eikä kukaan ole täysin turvassa tällaiselta älyttömyydeltä. Ihan normaalit ihmiset lankeavat jatkuvasti milloin litteään maahan, milloin demokraattien passittamiseen Guantanamoon. Pillereitä riittää popsittavaksi ja nämä todella nielaisevat ne punaiset. Surullisinta kirjassa ovat sen kuvaamat ihmiskohtalot. Ihmiset voivat joutua masinoitujen hyökkäysten uhreiksi, tai sitten he ovat niitä sukulaisia, jotka yhtäkkiä alkavat puhua koronasta keinona päästä eroon osasta väestöä tai litteästä maasta. Eikä salaliittouskovaista pysty käännyttämään faktoilla. Jos sellainen lukee tätä tekstiä tähän asti, ryhtyy hän todennäköisimmin vain miettimään parempia perusteluja kaikelle omituiselle. Se taas ajaa hänet syvemmälle kaninkoloon. Valitettavasti läheisten ei auta kuin yrittää kestää äärimmäisen hankalaa tilannetta ja toivoa parasta. Vain ihminen itse voi löytää tien ulos. Uskallan väittää, että QAnon on aikamme kuva. Se on toisaalta pyrkimystä kohti utopiaa, joka on kaikkialta muualta kadonnut. Hähmäisessä epäloogisuudessaankin QAnon tarjoaa lopulta ajatuksen, että kunhan myrsky saapuu ja se kestetään, koittaa ihana onnen aika ja hyvyys voittaa. Toisaalta se on myös tapa eri tavoin epäonnistuneille ihmisille löytää itselleen merkityksellinen rooli ja paikka yhteisössä. Jos muu maailma hylkiikin heitä, QAnon-yhteisö on aina valmis syleilemään heitä. Eikä omia traumojakaan tarvitse käsitellä tai ottaa vastuuta tunteistaan ja teoistaan kun voi vain kietoutua hulluuden pumpuliin, joka tarjoaa vastauksen kaikkeen. On tietenkin muna-kana-kysymys, että kumpi vaikuttaa enemmän toiseen: yhteiskunta QAnoniin luoden sille edellytykset vai QAnon yhteiskuntaan tehden siitä jatkuvasti yhä hullumman. Silti uskallan väittää, että QAnon on hyvin samanlainen ilmiö kuin 1920-luvulla vaikuttaneet esoteeriset liikkeet, parapsykologian tutkiminen ja kaikki muu epätieteellinen vastakulttuuri. Se kumpuaa yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja aikaisempien sukupolvien kokemuksista. Sen pysäyttäminen on vaikeaa, mutta koska tiedämme, ettei mystiikka silloin sata vuotta sittenkään mennyt ihan harmittomasti muodista, olisi kenties paikallaan yrittää. Itse valitsisin mieluummin maailman, jossa järki ja faktat kuitenkin olisivat edelleen arvossaan.
