Rauhan puolustamisen sietämätön keveys

Tällä hetkellä monet entiset rauhan puolesta liputtaneet näyttävät vetävän paniikissa kantojaan uusiksi. Rautaa rajalle ja voima se on joka jyllää. Tällaisena aikana rauhan puolelle asettuminen ja rauhan työn tekeminen on kuitenkin sitä arvokkaampaa mitä harvemmat sitä tekevät.

Muistatte varmaan kaikki sen tilanteen koulun pihalta kun syntyi tappelu. Oli syynä mikä tahansa, syntyi tappelijoiden ympärille rinki, joka halusi nähdä miten tappelussa käy. Monet huusivat kannustushuutoja saadakseen tappelun yltymään tai auttaakseen omaa suosikkiaan. Tappelu jatkui sitten niin kauan, että jompi kumpi antoi periksi.

Ellei sitten paikalle osunut joku, joka ei antautunut tuohon taistelun hurmaan mukaan, vaan ymmärsi, että järkevintä on lopettaa tappelu alkuunsa. Tämän ihmisen väliintulo, oli se sitten joku oppilaista tai opettaja, muutti tilanteen ja antoi molemmille tappelupukareille kunniallisen perääntymistien tilanteesta, jossa se muuten oli jo mahdotonta. "En minä pelännyt ja olisin kyllä jatkanut tappelua, mutta kun vetivät pois siitä." Minusta tämän hetken keskustelu sekä somessa että maailmanpolitiikassa on tuossa ringin muodostamisvaiheessa. Mistä löytyvät ne, jotka alkavat vetää tappelijoita erilleen ja tarjota molemmille perääntymistien, joka ei pakota nöyrtymään, mutta lopettaa tappelun? Minusta ne löytyvät maailman rauhanliikkeestä ja kaikista niistä maista, joissa parhaillaan ponnistellaan sen puolesta, että sota saadaan loppumaan ja osapuolet neuvottelupöytään.

Kiitos Outi Popp tästä kuvasta!