• Tiina Sandberg

Pimeys on hyvä

Ihmiset ovat päiväeläimiä, joilla näköaisti on hallitsevin kaikista aisteista. On siten ymmärrettävää, että me haluamme valaista alueet, joilla liikumme aina kun se vain on mahdollista. Viihdymme valossa. Monille muille valo aiheuttaa isoja ongelmia.


Valosaaste voi tuntua oudolta käsiteeltä. Valohan ei ole ainetta, joka voisi kertyä jonnekin tai jäädä kuljeskelemaan pitkin ravintoketjuja. Kun valon lähde sammutetaan, valo katoaa, eikä siitä jää jälkiä. Miksi siis ihmiskunnan tuottama valokin on iso ongelma eläimille ja kasveille?


Tätä aihetta Johan Eklöf käsittelee kirjassaan Maailma ilman pimeää: Kuinka valosaaste uhkaa luonnon tasapainoa. Eklöf on lepakkotutkija, joka on viettänyt paljon aikaansa pimeässä. Hän on myös ollut mukana tutkimuksissa, joissa pimeän puuttumisen ongelmat ovat käyneet selviksi. Esimerkiksi kirjoissa elävät lepakkoyhdyskunnat ovat kärsineet kirkkojen valaisemisesta. Siis siitä kun kivikirkon kaunis seinäpinta tuodaan kirkkailla valoilla esiin pimeässä maisemassa. Kaunista ja näyttävää kyllä, mutta lepakoille pimeä on välttämätön suojakeino, jota ne tarvitsevat. Jo se, että jokin seinä jätetään valaisematta, auttaa lepakoita, mutta onko meitä miellyttävän valaistuksen hinta, kadonnut lepakkoyhdyskunta, tosiaan maksamisen arvoinen. Minusta ei.


Myös kaupunkien valot ovat valtava ongelma eläimille. Etenkin hyönteisille, joista monet liikkuvat kohti valoa. Valaistut kaupungit imaisevat valoillaan valtavat määrät hyönteisiä ympäristöstä ja saavat ne siirtymään alueille, joilla ne tulevat helpommin syödyiksi, eikä niille välttämättä löydy lisääntymis- ja ruokailualueita. Valosaasteella on voimakas haitallinen vaikutus hyönteispopulaatioon. suurimpiin ongelmiin joutuvat tietenkin ne hyönteiset, jotka käyttävät valohoukutinta lisääntymiseen. Esimerkiksi kiiltomadon on mahdotonta kilpailla omalla valollaan viereistä katulamppua vastaan ja se johtaa siihen, ettei synny seuraavaa sukupolvea kiiltomatoja.


Ihmisistä öinen kaupunki voi edelleen olla pimeä. Muille eläimille se on kuitenkin erittäin kirkkaasti valaistu. Etenkin niinä talvisina öinä, jolloin maassa on lumipeite ja matalalla roikkuvat pilvet heijastavat kaupungin hajavalon takaisin. Jopa pimeimpänä vuodenaikana kun aurinko on maapallon toisella puolella, hehkuvat kaupunkien valot väsymättä.


Valot häiritsevät eläimiä myös rannikoilla ja laivareiteillä. Monet vesieläimet ovat erittäin herkkiä valolle ja niille merien hämärävyöhyke, jonka ihmissilmä kokee jo täydeksi pimeydeksi, on aluetta jolla ne edelleen voivat hyödyntää näköään. Monilla niistä heikonkin valon havaitseminen on erittäin hyödyllinen taito niin suojautumisen kuin saalistuksenkin suhteen. Siksi valot vetävät niitä puoleensa ja altistavat ne saaliiksi jäämiselle. Tai ohjaavat ne väärään suuntaan, kuten vastakuoriutuneet kilpikonnat hiekkarannalta.


Valosaaste on jäänyt toistaiseksi vähälle huomiolle, vaikkei se tuntematon käsite olekaan. Sille ei vain ole oikein tehty mitään. Kaupunkien valaistusta voitaisiin muuttaa niin, että sen valonlähteet häiritsisivät eläimiä vähemmän, mutta silloin ihmiset valittavat väärän värisestä valosta. Meidän silmäämme miellyttää valkoinen kirkas valo. Äänestäjät vaativat jatkuvasti lisää valoja, joten valoja lisätään.


Vaikka valo on meille tärkeää ja vaikka pimeä on monista pelottavaa, olisi ihmiskunnan silti aika kohdata tämäkin pelkonsa. Vaikka hyönteiset tuntuvat mitättömiltä ja yhdentekeviltä, olemme täysin niistä riippuvaisia. Meillä ei ole varaa vaarantaa niitä myöskään valosaasteellamme, joten meidän on keksittävä ratkaisuja, joilla vähennämme valon määrää siellä minne se ei kuulu. Ensimmäiseksi voisimme helposti luopua valaistuista seinistä ja kohdevaloista. Katulamppujen värisävyn tulisi aina olla mahdollisimman vähän häiriötä aiheuttava, vaikka sen sävy ei meitä miellyttäisikään. Lisäksi tulisi miettiä enemmän sitä, missä ylipäätään tarvitaan valaistusta. Eikö valo voisi kulkea enemmän ihmisten mukana, jolloin pimeällekin jäisi tilaa ihmisten poistuessa?


Olisi ihanaa jos voisi palata siihen miten omassakin lapsuudessani, ennen kuin lähistölle rakennettiin isoja kasvihuoneita, pystyi taivaalla näkemään Linnunradan ja talvisina kuutamo öinä tuntui kuin koko maailma olisi säteillyt kuulasta valoa ja varjot olivat mustaakin mustempia. En pelännyt pimeää lapsena, en pelkää sitä nyt ja jos totta puhutaan, niin minulla on sitä ikävä.



Kuva Wikipedia.


16 views0 comments

Recent Posts

See All