top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Pienet puolueet pienet rahat

Puoluerahoitus valvoo puoluerekisterissä olevien puolueiden rahankäyttöä ja toimintaa. Sinne toimitetaan vuosittain rekisterissä olevien puolueiden talous- ja toimintatiedot. Niistä paljastuu kiinnostavia asioita.


SKP palasi viime vuonna puoluerekisteriin ja se tarkoittaa, että minun on pian toimitettava nuo tiedot. Kävin siksi tarkistamassa onko systeemi pysynyt samanlaisena ja uteliaana katselin myös vähän ympärilleni. Isojen puolueiden puolella toiminta on vakaata. Vaikka eduskuntavaalien tulos voikin niiden saamaa rahoitusta heilauttaa melko paljonkin, ei niillä näytä olevan isoja vaikeuksia sopeuttaa toimintaa sen mukaan. Puhutaan kuitenkin miljoonista. Eduskuntapuolueet ovat myös rakentaneet tämän järjestelmän tukemaan nimenomaan eduskuntapuolueiden toimintaa. Se toimii siis hyvin niiden suuntaan.


Eduskunnan ulkopuolisilla tilanne on toinen. Meidän satavuotiaille perustuksille rakentuva suhteellisen vakaa talous, jonka turvin meille on muun muassa mahdollista julkaista Tiedonantajaa, on siellä aivan poikkeuksellista. Asiat tehdään talkoovoimin, tai sitten ei tehdä. Yksittäisten ihmisten loppuun palamiset, rahojen loppuminen tai näkyvyys ovat iso ongelma pienille puolueille, jotka eivät kykene ratkaisemaan näitä ongelmia rahalla. On oikeastaan hämmästyttävää, että edelleen löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikansa ja vaivansa pienpuolueiden eteen. Sen verran rankka harrastus on kyseessä.


Mikäli eduskuntapuolueet haluaisivat edes hiukan ojentaa kättä pienpuolueille ja vahvistaa demokratiaa, ei se vaatisi niiltä isoja uhrauksia. Eduskunnan ulkopuolisille jo noin puolen miljoonan euron tuki jaettuna kaikille joidenkin määrättyjen kriteerien mukaan auttaisi valtavasti. Puoluerahoituksen valvontakin on jo olemassa, eli rahojen asianmukaista käyttöä olisi helppo valvoa.


Kovin isosta uhrauksesta ei olisi kyse. Tänä vuonna jaetaan 35 635 000 euroa puoluetukea eduskuntapuolueille. Mainittu 500 000 euroa olisi siitä alle 1,5 prosenttia.



YLE:n Pienpuoluetentit ovat merkittävä poikkeus näkymättömyyden muurissa, kuva aluevaalien tentistä.

23 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page