top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Palavat pyhät kirjat

Rasmus Paludan on tanskalainen asianajaja ja vuonna 2017 perustamansa äärioikeistolaisen Stram Kurs -puolueen puheenjohtaja. Vuodesta 2020 hänellä on ollut myös Ruotsin kansalaisuus. Hän on monella tapaa epäilyttävä tyyppi, mutta tuskin kuitenkaan Putinin palkkalistoilla. Sen sijaan hän toistaa onnistunutta strategiaansa puhaltaakseen tuulta äärioikeiston purjeisiin ja media auttaa häntä siinä yhä uudelleen.


Paludan yllättyi omien sanojensa mukaan herättämästään reaktiosta poltettuaan Koraanin Turkin lähetystön edessä 21.1.2023. Tämä polttaminen ei suinkaan ollut hänelle ensimmäinen. Esimerkiksi elokuussa 2020 hän oli tulossa polttamaan yhden Ruotsiin, mutta poliisi kielsi häneltä maahantulon. Hän sai kuitenkin puoluetoverinsa polttamaan Koraanin Malmössä, mikä silloinkin johti mellakoihin. Paludanin tavoitteena ei tälläkään kertaa varmasti ollut ensisijaisesti provosoida Turkkia vaan saada aikaan mellakoita Ruotsissa. Hänen Tanskassa perustamansa Stram Kurs -puolue on äärioikeistolainen ja sen toiminnassa vastaava provosointi toistuu jatkuvasti. Ruotsissa, jonka kansalaisuuden hän on myös hankkinut 2020 ja siellä hän toimii yhteistyössä esimerkiksi Ruotsidemokraattien kanssa.

Perjantaina 15. huhtikuuta 2022 Stram Kursin tilaisuudessa Rinkebyssä poltettiin Koraani. Useita poliiseja loukkaantui seuranneessa mellakassa. Örebrossa loukkaantui kymmenkunta poliisia ja poliisiautoja sekä busseja poltettiin Paludanin pidettyä puhetilaisuuden Sveaparkenissa. Linköpingissä puolueen puhetilaisuus peruttiin, mutta sen sijaan puhkesi väkivaltainen mellakka ja kolme poliisia joutui sairaalahoitoon. Norrköpingissä oli myös levottomuuksia, vaikka poliisi peruutti tilaisuuden luvan.


Näettekö tässä toiminnassa tietyn kuvion? Paludanille tässä ei ole kyse suurvaltapolitiikasta vaan äärioikeistolaisen "palavat autot, tuhotut kaupungit" -keskustelun ylläpitämisestä. Hän provosoi tahallaan näitä mellakoita, jotta voi sitten käyttää niitä perusteena puolueensa vaatimuksille. Valitettavan monet kääntävät katseen ja kiinnittävät huomion näihin mellakoihin, eivät tähän toimijaan, joka niitä tahallaan provosoi. Nytkään media ei nosta tätä puolta Paludanin toiminnassa esiin, vaan tyytyy voivottelemaan teon vaikutuksia Nato-jäsenyysprosessiin.

Paludanin rikokseksi ei katsota sitä, että hän väärinkäyttää vastuuttomasti sekulaarin valtion sananvapautta pyrkien provosoimaan vihaa maahanmuuttajia vastaan ja käyttäen tätä sitten poliittisena polttoaineena poliittisille pyrkimyksilleen. Tämän pitäisi olla nyt se mihin julkisuudessa kiinnitettäisiin huomiota, mutta näyttää siltä, että median valikoiva katse rajoittuu jälleen kerran täsmälleen sinne minne Paludan sen haluaakin kohdistuvan. Näin äärioikeiston asema jälleen vahvistuu kuin huomaamatta. Se jos mikä on pelottavaa.



Tämä auto paloi 2013. Kyseessä oli reaktio siihen, että poliisi ampui eläkeläisen siksi, että hänellä oli hallussaan suomalainen puukko. Miehen lanko oli suomalainen. Kuva Wikimedia

217 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page