Tiina Sandberg
Päiväksi asiat kuntoon ja paluu entiseen
Maahanmuuttoviraston palvelupisteen muutto Malmille aiheutti pitkät jonot Malmin poliisitalon eteen. Asia on noussut esiin mediassa ja se johti korjausliikkeeseen, joka kuitenkin kesti vain päivän.
Pääsiäisen jälkeen maahanmuuttovirastossa asioimaan tulleet ihmiset joutuivat jonottamaan päiväkausia räntäsateessa. Asiasta kiinnostui Iltalehti, joka teki asiasta kaksi juttua. Ensin jonottajan näkökulmasta 8.4.2021 Maahanmuuttoviraston karu tilanne: lapsiperheet ulkona jonossa – Suomessa asuva tutkija on seissyt siinä jo kaksi päivää ja sitten 13.4.2021 viraston vastineen kun ongelmat jatkuivat Maahanmuuttoviraston jättijonossa kävi jo ambulanssi – kahdeksan tunnin jonotus kuumentanut tunteita
Median kiinnostus sai myös Maahanmuuttoviraston kiinnittämään tilanteeseen huomiota. Maahnamuuttoviraston ylijohtaja Jari Kähkönen puuttui asiaan ja saapui vierailulle Malmin palvelupisteeseen 15.4.

Vierailun aikana tilanne palvelupisteen ulkopuolella muuttuikin huomattavasti paremmaksi. Tavanomaisen yli 40 aikuisen sijaan jonossa seisoikin Malmilla vain noin 20 henkilöä. Kun palvelupiste sulkeutui, joutui ovelta kääntymään pois vain viisi ihmistä.
Tänään 16.4. tilanne on kuitenkin palannut entiselleen. Kyseessä ei siis valitettavasti ollut tilanteen pysyvä muutos vaan tarkastuksen ajaksi järjestetty esitys, jolla pyrittiin antamaan tilanteesta parempi vaikutelma. Tätä kirjoittaessani ikkunani alla jonossa on suunnilleen yhtä monta ihmistä kuin aikaisemminkin. Selkeää parannusta ei voi havaita. Onneksi sentään ilma on aurinkoinen ja lämmin.
Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin ja käynnistin keskustelun aiheesta Malmin FB-ryhmässä. Siellä käytiin keskustelua jonon tilanteesta ja sen syistä. Suuri osa malmilaisista ymmärtää, että ihmisten seisottaminen päiväkausia ulkona ei ole menettely, joka Suomessa voitaisiin hyväksyä normaaliksi käytännöksi.
Yksi konkreettinen ongelma saatiinkin hyvin nopeasti ratkaistua. Jonottajien roskille tuotiin paikalle roskapusseja. Kykyä nopeisiin toimenpiteisiinkin selvästi siis on. Paikalle löysivät myös rasistit joiden kommentteja ylläpito ansiokkaasti poisti. Erityisesti keskustelusta pisti kuitenkin silmään Maahanmuuttovirastossa 2015 ylitarkastajan toimineen Jukka Relanderin kommentit. Myös nämä kommentit on sittemmin poistettu, mutta niistä on olemassa ruutukaappaukset. Valitettavasti nämä kommentit paljastavat perimmäisen syyn näiden jatkuvien oneglmien takana. Kyse ei ole teknisistä ongelmista vaan asenteesta, jossa maahanmuuttajien seisottaminen jonossa ei olekaan ongelma vaan sille haetaan jopa oikeutusta.


Nyt tarvittaisiin jälleen päättäväisiä toimenpiteitä. Eiliselle vierailupäivälle tilannetta saatiin korjattua huomattavasti, joten jotain selvästikin on tehtävissä. Maahanmuuttoviraston pitää nyt pitää huoli siitä, ettei Relanderin edustama asenne saa yliotetta virastossa. Ihmisoikeudet eivät saa jäädä ennakkoluuloista kiinni. Päivitys: Vaihdoin tarkastuksen vierailuksi, koska Maahanmuutovirasto kertoi kyseen olleen siitä. Kähkönen ei siis suorittanut tarkastusta Malmilla.