Oletko kuullut heistä?
1999 elokuun toinen päivä löydettiin Brysselin Zaventen lentokentällä Guineasta lähteneen lentokoneen pyörän kotelosta kaksi kuoliaaksi jäätynyttä 14-vuotiasta poikaa. He olivat Yaguine Koita ja Fodé Tounkara. Valitettavasti tässä ei ole vielä mitään kovin poikkeuksellista. Rajoillemme kuolee jatkuvasti valtava joukko ihmisiä, joista iso osa on lapsia. Usein he ovat paljon Yaguinea ja Fodéa nuorempiakin, kuten olette kaikki nähneet. Silti näiden nuorten kuolema on erityisen koskettava.
Poikien mukana koneessa oli heidän koulutodistuksiaan, perhekuvia ja syntymätodistukset. Mutta näiden lisäksi he olivat myös kijoittaneet kirjeen siltä varalta, etteivät selviäisi matkasta hengissä. Juuri tämä kirje tekee heistä poikkeuksellisia ja paljastaa sen, miten vähän Euroopan unioni välittää entisistä siirtomaistaan tai muista alueista, joista se kahmii itselleen resursseja.
Kirjeessä, jonka pojat osoittavat kunnioitettaville Euroopan jäsenille ja virkailijoille, he kuvaavat miksi he, kaksi lasta, päättivät riskeerata henkensä päästäkseen Eurooppaan. "Herrat. Euroopan jäsenet ja virkamiehet, pyydämme solidaarisuuttanne ja ystävällisyyttänne Afrikan helpottamiseksi. Autakaa meitä, me kärsimme valtavasti Afrikassa, meillä on ongelmia ja puutteita lasten oikeuksissa. Ongelmina meillä on sota, sairaudet, aliravitsemus jne. Mitä tulee lasten oikeuksiin Afrikassa ja erityisesti Guineassa , meillä on paljon kouluja, mutta suuri koulutuksen puute. Vain yksityisissä kouluissa voi saada hyvän koulutuksen, mutta se vaatii paljon rahaa. Vanhempamme ovat köyhiä ja heidän on ruokittava meidät. Lisäksi meillä ei ole urheilukouluja, joissa voisimme harrastaa jalkapalloa, koripalloa tai tennistä.
Tästä syystä me, afrikkalaiset lapset ja nuoret, pyydämme teitä luomaan suuren tehokkaan organisaation Afrikkaan, jotta voimme edistyä.
Jos siis näet, että olemme uhraaneet itsemme ja vaarantaneet henkemme, tämä johtuu siitä, että kärsimme liikaa Afrikassa ja että tarvitsemme teitä taistelemaan köyhyyttä vastaan ja lopettamaan sodan Afrikassa. Siitä huolimatta haluamme oppia, ja pyydämme sinua auttamaan meitä Afrikassa oppimaan olemaan teidän kaltaisianne.
Lopuksi pyydämme teitä antamaan meille anteeksi, että uskalsimme kirjoittaa tämän kirjeen teille, tärkeille henkilöille, joille olemme suuren kunnioituksen velkaa."
Kirje löytyy kokonaisuudessaan alkuperäisenä versiona täältä.
Vaikka lasten kuolema on järkyttävää, on minusta vielä paljon kauheampaa se, miten vähän näin epätoivoisiin viesteihin reagoidaan. Tämän kirjeen kirjoittamisesta on jo yli 20 vuotta. Mitä Euroopan unioni on tehnyt auttaakseen niissä asioissa, joissa Yaguinea ja Fodéa pyysivät apua? Valitettavasti vastaus on, että emme juuri mitään. Sen sijaan olemme rakentaneet lisää muureja maanosamme ympärille pitääksemme yhtä epätoivoiset ihmiset poissa täältä. Sulkeutuaksemme hyvinvoinnin kuplaan, jota ylläpidämme muiden kustannuksella vieläpä niin, että tuon elintason ylläpitämisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ja luontokadon pahimmat seuraukset koituvat Afrikan ja muiden köyhempien alueiden maksettaviksi.
Minusta tässä tiivistyy se solidaarisuuden puute, joka ylimielistä Eurooppaa on aina vaivannut ja joka estää meitä myöntämästä sitä tuhoa, jonka olemme muualla aiheuttaneet oman etumme ajamiseksi. Jos haluaisit nyt vastata tähän, että syyllisiä ovat vain suuret yritykset ja muut pääomat, jotka ovat toimineet häikäilemättömästi, niin en valitettavasti voi olla samaa mieltä. Vaikka näille kuuluukin suurin vastuu, olemme me kaikki vähintään rikoskumppaneita, koska olemme hyötyneet tuon vaurauden ryöstön seurauksista ja olemme tyytyneet seuraamaan sitä sivusta käyttämättä niitä keinoja, joita meillä olisi ollut muuttaa asioita. Teoillamme olisi ollut merkitystä, mutta jätimme ne silti tekemättä ja siitä Yaguinea ja Fodéa maksoivat hengellään. Meidän olisi kaikkien pitänyt pystyä parempaan. Meidän pitäisi edelleen pystyä parempaan. Olemme vauraan maan kansalaisia onnen potkusta, emme siksi että olisimme ansainneet parempaa tai tehneet erityisiä uhrauksia sen eteen. Tämän myöntäminen sattuu, mutta niin sen pitääkin sattua. Toivottavasti yhä useammat uskaltaisivat kohdata tuon kivun. Sen kautta saattaisimme päästä pari askelta kohti parempaa maailmaa.
Tämä koulu ei ole Guineasta vaan Etelä-Afrikasta, mutta sen seinämaalaus kiteyttää sen ajatuksen, jonka tarvitsemme muutokseen. Kuva PxHere