Miksi ärsyynnyt tästä tekstistä?

Tai ylipäätään mistään, mitä nyt kulloinkin satut netissä silmäilemään? Miksi jonkun ihmisen, joka hyvin usein on sinulle tuntematon tai vain etäisesti tuttu, kirjoittamat satunnaiset sanat saavat sinut hermostumaan ja vaikkapa antamaan palautetta siitä mitä tämän toisen ihmisen mielestäsi tulisi/ei tulisi kirjoittaa. Tai että olisi ehdottomasti pitänyt kirjoittaa tässä aiheesta x. Tai jättää kirjoittamatta.

Jos asiaa lähestyy loogisesti, niin esimerkiksi tämä tekstini tässä on yksi yli sadasta tekstistä, jotka olen helmikuun jälkeen tänne kirjoittanut. Olen siis käsitellyt sataa eri asiaa. Mikäli viimeisin tekstini, tai ylipäätään joku näistä, käsitteli mielestäsi aihetta, josta ei olisi pitänyt kirjoittaa, niin kävitkö lukemassa ne sata muuta tekstiä luodaksesi yleiskuvan siitä, mistä noin ylipäätään olen kirjoittanut?

Entä mikä on sopiva määrä jotain tiettyä aihetta? Onko syytä pyrkiä kirjoittamaan aina eri aiheesta niin, että ärsyttävä aihepiiri osuu silmiin harvemmin? Vai olisiko syytä kokonaan vaieta joistain asioista, kuten nyt esimerkiksi feminismistä ja naiskysymyksestä, koska jo yksikin maininta nostaa karvat pystyyn joka jumalan kerta?

Oletko tullut ajatelleeksi, että vastuu tunnereaktiostasi ei olekaan tekstin kirjoittajalla? Se kuitenkin syntyy sinun aivoissasi sinun kokemusmaailmastasi käsin ja sinä itse päätät miten sen kanssa toimit. Toki usein tekstit pyrkivätkin provosoimalla saamaan aikaan tunnereaktion. Sellaista käytetään tyylikeinona ja tekemään teksteistä kiinnostavampia. Somen algoritmitkin tietävät, että tunnereaktiot keräävät klikkejä kuin hunaja kärpäsiä. Haluatko olla kärpänen?

No niin. Nyt olemme puhuneet tunteistasi. On minun vuoroni sanoa jotain.

Minä aion kirjoittaa vastaisuudessakin juuri niistä aiheista, joista haluan. Ne tuskin ovat samoja, joista juuri sinä haluat lukea, mutta siihenkin on olemassa yksi koeteltu temppu. Voit aina aloittaa oman blogin, jolloin pääset käymään näitä samoja keskusteluja omien lukijoidesi kanssa. Minusta se olisi oikein mukavaa. Maailmassa ei ole liikaa tekstejä ja jos tekstiä ei kukaan muu lukisikaan, niin se on kuitenkin aina myös ajattelunprosessi. Ja ajattelu, se vasta onkin harvinaista!