Metsässäni asuu kauriita

Eilen osallistuin koko päivän mittaiseen seminaariin etäyhteydellä ja käytin hyväkseni sen sallimaa liikkumisen vapautta. Suuntasin siis omaan kaupunkimetsääni ja törmäsin sen tuoreimpiin asukkaisiin.

Metsäkauris on uusi tulokas Suomessa. Se ei kuitenkaan ole vieraslaji, vaan kävellyt tänne omin jaloin. Toki välillä ihmiset ovat myös auttaneet sitä siirtymään. Meidän metsässämme en ole ennen nähnyt edes jälkiä. Nyt niitä on ollut ja olinkin utelias tietämään miten suuri lauma alueella asustelee. No nyt tiedän, niitä on peräti neljä.

Periaatteessa olen iloinen siitä, että lähiluonto näin monipuolistuu. Tervetuloa vaan kauriit. Mutta sitten aloin miettiä punkkeja ja puutarhapalstaa. Ensimmäisiä tulee roimasti lisää ja koirat vielä kuljettavat niitä ympäriinsä, joten nuoremman lapsen kanssa pitää varmaan nyt tehdä tiheämpään punkkitarkastuksia.

Ja sitten on se palsta. Siellä on jo aikaisempina vuosina joskus käynyt kauris aterialla. Siinä on mennyt koko penkillinen punajuuren taimia tai maissin lehdet kerralla. Yhteen kauriiseen mahtuu yllättävän paljon maukasta viljelysatoa. Ja nyt niitä on sitten neljä. Pitäisiköhän siirtyä pelkkään perunaan?

Toisaalta. Olen aina ollut aika laiska keräämään satoa talteen. Sitä pakkaa jäämään vielä pakkasiin asti. Ehkä peurapartio voisi nyt huolehtia ne loput pois kuljeskelemasta? Ja toimisikohan niihin sama konsti kuin on pätenyt rusakoiden kanssa? Eli kasvatan palstalla kaurajuurta ihan näiden syötiksi ja ovatkin hyvin tyytyneet niiden antiin. (Tosin kateharsoa ei kannata unohtaa) Mikähän on kauriiden lempiruoka? Emmeköhän me nyt kuitenkin mahdu tähän samoille nurkille molemmat: kauriit ja ihmiset puutarhoinemme. On hauskempi käydä lähimetsässä kävelyllä kun kanahaukan, ketun, pöllöjen ja rusakoiden lisäksi siellä on nyt myös kaurislauma. Ehkä ensikerralla pitää viedä omena tuliaisiksi.

Kuva: Matti Suopajärvi