Maa loppuu!

Tällä hetkellä käytämme viljelysmaata niin, että se kuluu pois muutamien satojen aikana. Jotkut ovat asettaneet rajan 100 satoon, mutta se vaihtelee suuresti sen mukaan millainen maaperän koostumus milläkin alueella on. Jossain pintamaan voi tuhota huolettomasti hetkessä, Ukrainassa ruokamultaa riittää metreittäin. Silti se kaikki on loppumassa.

Maaperän merkitys ihmisten yhteiskunnille on pitkälti sivuutettu. Niin kauan kuin ruokaa riittää, etenkin halpaa sellaista, kaikki ovat tyytyväisiä. Vihreän vallankumouksen tuomat suuret sadot otettiin ilolla vastaan pelastajiksi ihmiskunnan ikuiselta ongelmalta: nälältä. Valitettavasti sama voimaperäinen lannoittaminen, myrkyttäminen ja muokkaaminen, joka mahdollisti valtaisat sadot, tuhoaa myös peruuttamattomasti maaperää.

Ruokamulta syntyy hitaissa prosesseissa, joissa on mukana niin kemiaa, eläviä organismeja kuin erilaisia luonnonvoimia tulivuorista vuoristojen jauhautumiseen. Positiivista on se, että ihmiskunta on myös jo tuhansia vuosia sitten kehittänyt menetelmiä, jotka parantavat maaperän laatua sitomalla siihen lisää hiiltä. Tästä löytyy konkreettiset todisteet muun muassa Amazonasin viidakon alta, johon muinaisten sivilisaatioiden maanviljelijät ovat jättäneet jälkeensä isoja kerrostumia ihmisen toiminnalla hedelmälliseksi tehtyä maaperää. Ongelma, joka tällä hetkellä seisoo meidän ja kestävän tulevaisuuden välissä on sama, joka jarruttaa muitakin ekologisen kriisin jarruttamiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Nämä kestävämmät tekniikat eivät istu kapitalismin logiikkaan. Niistä ei saa tuottoa irti tässä kvartaalissa, eivätkä ne kaikilta osin sovellu toteutettaviksi siinä mittakaavassa, jolla maatalousbisnes jyllää. Tässäkin suhteessa nykyinen järjestelmämme on osa ongelmaa, ei ratkaisua. Lukuvinkki: A World Without Soil, Jo Handelsman