• Tiina Sandberg

Leviathan

Ihmisyhteiskunnat ovat kiinnostavia. On jännittävää tarkastella niitä erilaisia tapoja, joilla ne ovat järjestäytyneet ja ratkoneet erilaisia ongelmiaan. Surullista on se, että usein ne ovat epäonnistuneet surkeasti, mikäli ajattelemme niiden noin yleensä pyrkivän takaamaan jäsenilleen suhteellisen vakaat ja turvatut olot.


Kesäloman lähestyessä tartuin jo jonkin aikaa sitten saamaani kirjaan aiheesta. Daron Acemoglun ja James A. Robinsonin kirjoittama Kapea käytävä - Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo. Käsittelee juuri kysymystä Leviathanista ja sen kesyttämisestä. Leviathaniksi valtion nimesi Hobbes, joka piti yhteiskuntaa ainoana asiana, joka erottaa meidät barbariasta. Jos nyt siis teen todella lyhyen tiivistelmän hänen ajatuksistaan. Toisin kuin Rousseau, joka laittoi panoksensa jalolle villille, Hobbes näki ihmisluonnon loputtoman korruptoituneena, omaa etuaan tavoittelevana, ahneena ja väkivaltaisena. Tätä vaarallista ihmisoliota hallitsemaan tarvittiin vielä vaarallisempi toimija, jolla olisi muun muassa väkivaltamonopoli ja kyky alistaa tarvittaessa hankalatkin yksilöt valtaansa. Hobbes kutsui sitä Leviathaniksi, me puhumme valtiosta.


Leviathan on alunperin myyttinen hahmo, joka esiintyy Vanhassa testamentissa kuusi kertaa. Se on valtava ja voittamaton merihirviö, joka kaanaanilaisen mytologian mukaan syö auringon maailmanlopun koittaessa. Hobbesia Leviathanissa kiehtoi ilmeisesti sen vastustamaton voima. Samalla tavalla voittamattomana hän piti valtiota, joka voi tarvittaessa päättää jäsentensä kohtalosta ja asettaa heille sääntöjä, sekä vahtia niiden toteuttamista.


Leninin käsitys valtiosta lähestyy melko paljon Hobbesin ajattelua. Siksi hän halusi ottaa vallan valtiossa. Ratsastaakseen tällä myyttisellä hirviöllä ja käyttääkseen sen voimaa vallankumouksensa eteenpäin viemiseen. anarkistit taas pyrkivät eroon koko otuksesta yrittäen siten väistää hankalan kysymyksen valtiosta ja siitä mihin sitä todella tarvitaan. Minusta molemmat ovat osaltaan väärässä. Lenin on oikeassa siinä, että valtion voimaa on mahdollista käyttää sen valtaa käyttävien etujen ajamiseen. Ovat nämä edut sitten veronkevennyksiä rikkaimmille tai työväen valta.


Se, joka pitää käsissään valtion suitsia, voi ohjata sitä mieleiseensä suuntaan. Tässä on kuitenkin ongelmana se, että Leviathanin ohjaaminen ei ole helppoa. Se alkaa vääjäämättä vaikuttaa ohjaajansa ajatteluun ja on olemassa suuri vaara, että se muuttuukin omaksi tarkoituksekseen kahliten myös sen uudistavan ja uutta luovan asenteen, joka mielestäni on välttämätön osa uuden sosialistisen ja lopulta kommunistisen maailman luomista.

Anarkistit taas luopuisivat koko hirviöstä. Se estää toki edellä kuvatunlaisen kehityksen, mutta luo myös vaarallisen tilanteen, jossa kehittyvällä yhteiskunnalla ei ole keinoja hallita tehokkaasti tilannetta esimerkiksi vastavallankumouksen tai vaikkapa kehittyvien heimojen nostaessa päätään. Väkivallan vastustaminen ilman säädeltyä väkivaltakoneistoa johtaa myös erittäin helposti siihen, että väkivallasta tulee itsetarkoitus tai kehä, josta irtautuminen on äärimmäisen vaikeaa.


Acemoglu ja Robinson lähtevät ajatuksesta, että tie kohti ihmisyksilöiden mahdollisimman suurta vapautta vaatii kulkemista kapealla käytävällä, joka jää hurjana raivoavan Leviathanin ja ihmisten muodostaman normeihin hukkuneen yhteiskunnan väliin. Heidän teesinsä on, että tarvitaan monimutkainen tasapaino, jota yhteiskunnassa pitävät yllä hyvin moninaiset mekanismi, jotta yksilöt voivat saavuttaa maksimaalisen vapauden. Tähän ajatukseen ajattelin lomallani perehtyä. Kapeaa käytävää riittää vielä kahlattavaksi 600 sivua ja kerron teille varmasti jatkossakin kiinnostavimmista ajatuksista, joita matkan varrella tulee vastaan.



Kuvassa kansalaisia kaatumassa valtion pohjattomaan kitaan. Kuva: Giacomo Rossignolo (1524-1604)

16 views0 comments

Recent Posts

See All