Tiina Sandberg
Lääkehuollon rappio
Muistatteko vielä sen ajan kun menitte lääkärille, saitte reseptin ja sitten ostitte apteekista teille määrättyä lääkettä. Helppoa ja yksinkertaista. Minäkin kaipaan sitä aikaa.
Suomessa on kärsitty jo pitkään jatkuvista lääkepulista. Milloin mikäkin lääke loppuu kuukausiksi apteekeista tai sitä on saatavilla niin vähän, että saa kiittää onneaan jos sitä saa näppeihinsä. Omalle kohdalle tämä on aiemmin iskenyt adhd-lääkkeiden kautta. Niitä ei meinannut saada mistään pari vuotta sitten. Ozempicistä kaikki ovat varmaan kuulleet. Sen saatavuusongelmia selittää myös kova kysyntä, mutta yhtä kaikki se on osa samaa ongelmavyyhtiä.
Tällä kertaa perheessämme on tulehtunut varvas. Kynsi on ikävästi päättänyt kasvattaa piikin, joka porautuu kynsivalliin ja sen korjaamiseksi tarvittaisiin leikkaus. Leikkaus voidaan tehdä kun varvas saadaan rauhoittumaan. Antibioottikuuri vatsan kautta toimii tietenkin huonosti kun tarkoituksena on saada iso pitoisuus antibioottia juuri varpaaseen.
Tähän ongelmaan näppärän ratkaisun tarjoaa Fucidinvoide, joka on antibioottista ja voidaan levittää juuri oikeaan kohtaan, eli siihen hemmetin varpaaseen. Mutta Fucidinia vain ei ole saanut mistään moneen kuukauteen.
Onneksi avauduin asiasta työpaikan kahvipöydässä. Kävi ilmi, että työkaverilla oli kaapissa vielä hiukan tätä kyseistä voidetta. Hän lupautui tuomaan sen minulle. Tässä alla näette siis kuvan pimeiltä markkinoilta hankitusta antibioottivoiteesta. Mistään muualta tätä ei nyt tunnu enää saavan.
Minusta tämä ongelma kuvaa sitä, miten älyttömän systeemin olemme luoneet. Sen sijaan, että meillä olisi suomalainen omassa päätösvallassamme oleva lääketuotanto ja sille resurssit, olemme ulkoistaneet tuotannon. Ulkoistamisen peruste on ollut raha. Mikäli lääkkeitä markkinoilta saa, ne ovat edullisempia kun tuotanto on ylikansallista ja volyymit isoja. Mutta onko tosiaan niin, että lääkkeissä tärkeintä on niiden hinta? Itse asettaisin saatavuuden tärkeimmäksi kriteeriksi koska vain. Se on nimittäin tasan niin, että vain lääke jota on on saatavilla, on toimiva lääke. Ja paras lääke tähän jatkuvaan lääkepulaan olisi lääketuotannon turvaaminen kansallistamalla tuotantoa.

Sainpas!