Kuubassa kerran
Minulla oli ilo ja kunnia vierailla Kuubassa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa myös matkaohjelma oli taloudellisista syistä tavallista väljempi (lentoliput tulivat parin päivän pidennyksellä paljon halvemmaksi) ja minulla oli aikaa käydä pitkiä keskusteluja paikallisten kanssa. Sehän on aina Kuubassa parasta. Kuubalaiset ovat poikkeuksellisia ihmisiä!
Tällä kertaa puheissa toistuivat toimeentulon ongelmat. Maassa odotettiin Bidenin muuttavan Trumpin tiukkaa pakotelinjaa, mutta näin ei käynyt. Se on tehnyt ison loven matkailutuloihin. Tietenkin kauppasaarto estää myös mitä erilaisempien tuotteiden tuontia Kuubaan. Saartoon jäävät jumiin niin lääkkeet kuin kuulakärkikynätkin. Jopa matkan jälkeen minulle toiselta suomalaiselta tililtä maksettu muutaman kymmenen euron maksu pysähtyi viikoksi Danskeen odottamaan perusteellista selvitystä kun viitteessä mainittiin Kuuba. Minulle harmi oli pieni, kuubalaisille kyse on usein elämästä ja kuolemasta.
Tiukasta tilanteesta huolimatta, tunnelma Havannassa ei ollut ollenkaan kireä. Ihmiset jatkavat päivittäisten ongelmien selvittelyä totuttuun tapaan ja toivovat turistien pikaista paluuta. Mielenosoitusten määrä on saattanut nousta, mutta kaupungin elämässä se ei näy. Kaduilla on rauhallisempaa kuin vaikkapa täällä Malmilla. Tosin monet baarit olivat myös sulkeneet ovensa. Monet niistä odottivat turistikauden alkamista (marras-huhtikuu), mutta osa on joutunut sulkemaan ovensa lopullisesti. Vanhan Havannan kaduilla turisteista yritettiin tiristää irti jokainen peso ja euro. Montaa askelta ei voinut ottaa ilman että joku esitteli ravintolaansa, kaupitteli sikareita tai ehdotti rahanvaihtamista. Vaikka kulmat ovatkin hienoja, oli tunnelma silti paljon mukavampi vähän syrjemmällä.
Erityisen pitkiä keskusteluja kävin taksikuskien kanssa. Joukkoliikenteen käyttäminen on Havannassa hankalaa myös paikallisille ja turisteille kaksin verroin. Toisaalta kulutin tässäkin kohtaa mielelläni mukaan varaamiani varoja. Halusin omalta pieneltä osaltani tukea Kuuban ja kuubalaisten taloutta. Samalla pääsin kyselemään kaikenlaisista jokapäiväisen elämän asioista. Sain tietoa inflaatiosta, turvallisuustilanteesta, Kuuban ydinvoima ja energiahankkeista, koronarokotuksista ja rajoituksista, sähkökatkoista sekä sukulaisten ja tuttavien elämästä. Hallitukselle osoitettiin pääasiassa kritiikkiä tiukasta taloustilanteesta. Huolet liittyivät konkreettiseen jokapäiväiseen selviytymiseen. Elämä Havannassa ei ole helppoa ja monet suunnitteleva tavalla tai toisella muuttoa jonnekin muualle.
Toisaalta lennolla tapaamani kuubalaiset kaipasivat takaisin saarelle. Voin hyvin kuvitella mistä se johtuu. Ihmiset, joita ei ole lapsesta asti opetettu ajattelemaan kapitalismin logiikan mukaan suhtautuvat asioihin eri tavalla kuin me aivopessyt gringot. Tämä ei tarkoita, etteikö rahan arvo olisi hyvinkin tarkkaan tiedossa tai ettei turistilta saataisi tiristettyä viimeistäkin pesoa, mutta silti eron huomaa. Kuten senkin, ettei Kuubassa ole mainoksia. On virkistävää kävellä kaupungilla, joka ei koko ajan kehota ostamaan ja kuluttamaan. Työn eetoskin on erilainen. Sillä ei ole niin suurta väliä jos on hiukan myöhässä tai ei joka hetki pyri tekemään kaikkea 110-prosentin teholla. Rentous välittyy, vaikka elämä ei ole helppoa.
Saaren tulevaisuus ei myöskään ole yhtä valoisa kuin sitä valaiseva Karibian aurinko. Yhdysvalloissa valtaan yrittää päästä Ron DeSantis, jolla on Floridan kuvernöörinä voimakkaat kytkökset Floridan kuubalaiseen yhteisöön. Se tietäisi pakotteiden kiristymistä entisestään. Toisaalta Etelä-Amerikan kääntyminen jälleen voimakkaasti vasemmalle auttaa myös kuubalaisia. Brasilia voi Lulan johdolla tehdä paljon Kuuban tukemiseksi ja toisaalta Kolumbian ensimmäinen vasemmistopresidentti Gustavo Petro luo aivan uudenlaisen poliittisendynamiikan Karibian alueelle.
Varmaa on ainoastaan se, että vaikeudet eivät Kuubasta lopu niin kauan kuin Yhdysvaltain kauppasaarto pitää, eikä se horjunut marraskuun alussa pidetyssä YK:n äänestyksessäkään, jossa vain Yhdysvallat ja Israel kannattivat saarron jatkamista. Kaikki muut joko pidättäytyivät äänestämästä tai liittyivät suureen ja yhä kasvavaan enemmistöön vaatimaan saarron lopettamista. Tästä huolimatta Yhdysvallat ei linjaansa muuta ja kaikkein eniten siitä kärsivät juuri nämä tavalliset kuubalaiset. Heidän elämänsä jatkuu kamppailuna, jota voi Suomesta käsin hiukan auttaa erilaisiin solidaarisuushankkeisiin osallistumalla tai lähtemällä turistiksi tutustumaan maahan paikan päälle.