Tiina Sandberg
Koska viimeksi luit venäläisiä nettilehtiä?
Sosiaalisessa mediassa on keskusteltu paljon siitä, miksi tavalliset venäläiset eivät kilvan riennä lukemaan eurooppalaisia uutisia, jotka kyseenalaistavat venäläisen virallisen totuuden. Monet epäilevät nettiyhteyksien puuttumista tai toistaitoisuutta niiden käytössä. Itse kuitenkin väittäisin, että suurin syy on myös se kaikkein yksinkertaisin: laiskuus.
Tähän viittaa myös tuo otsikkoni venäläisistä lehdistä. Niitä kun on sangen helppo lukea täältä lännestä käsin, jopa sellaisten kuin minun, joka en osaa venäjää kuin muutaman sanan ja osaan vain jotenkin tavailla kyrillisiä kirjaimia hitaasti ja vaivalloisesti. Ainakin Google osaa kohtuullisesti kääntää venäjästä sekä englanniksi että suomeksi. Olen käyttänyt tätä ominaisuutta saadakseni käsitystä siitä, millaista uutisointi Ukrainasta Venäjällä todella on.
Eilen vietin esimerkiksi antoisia hetkiä Novaja Gazetan sivuilla lukien artikkeleita, jotka venäläisessä mediakentässä ovat niitä kaikkein liberaaleimpia, joita ylipäätään julkaistaan. Sen lehden tilaajilla ja tukijoilla on selkeän kielteinen suhtautuminen erityisoperaatioon (Venäjällä ei puhuta sodasta), eivätkä he varsinaisesti peittele kantojaan. Aion jatkossakin lukea heitä siinä kuin Pravdaa ja muita valtavirran lehtiä. Miksi? Ei siksi, että haluan tukea Putinin virallista totuutta vaan siksi, että ymmärtäisin millaisessa mediaympäristössä venäläiset tällä hetkellä elävät.
Ja jos sinusta tämä tuntuu liian vaivalloiselta, niin mieti miksi venäläisistä tuntuisi yhtään helpommalta käydä lukemassa läntisiä lehtiä ja julkaisuja, vaikka se onkin mahdollista. Suurin osa ihmisistä on tottumustensa orjia, eivätkä ne tottumukset hevillä muutu. Sinäkin todennäköisesti yleensä vain katsot ne uutiset, jotka televisiosta tulee tai joihin törmäät tutun Iltapulun sivuilla. Ihan yhtä laiskoja ne ovat ne venäläisetkin.
Novaja Gazeta uutisoi edelleen myös mielenosoituksista. Kuva on ruutukaappaus lehden nettisivulta 7.3.2022.