Search
  • Tiina Sandberg

Komeroiden kestämättömyydestä


Tänään se alkaa, nimittäin Pride-kuukausi, jonka aikana tuodaan esiin sukupuolien ja seksuaalisten suuntautumisten moninaisuutta ja sitä, että jokainen on vähän johonkin suuntaan kallellaan. Ainakin joskus. Ei ehkä ihan julkisesti mutta keskenään salaa kumminkin.


Sinänsä ei ole mikään ihme, että tämä kamppailu maailman avartamisesta on näin pitkä ja sitkaan hidas. Naisten kohdalla jaottelu ihmisiin ja naisihmisiin on ainakin kolmisen tuhatta vuotta vanha ja vasta tässä hiljattain on alkanut tulla muutosta. Eivätkä naiset edes ole vähemmistö vaan enemmistö.


Ja sama vääntö vähemmistöjen kanssa.


Juuri tästä syystä Pride on niin mahtava juttu. Se törmäyttää vakiintuneimmatkin muumiot jälleen kerran uusiin asioihin. Tuo ne niin lähelle, että niistä ei voi kääntää katsetta pois. Ja siitähän moni (muumio) sitten ärsyyntyykin. "Pitääkö niiden kaikkien nyt tuolla tavalla olla näkyvillä? Ei minulla ole mitään heitä vastaan, mutta olisivat tuommoisia vain keskenään. Eikö siellä komerossa muka ole ihan mukavat oltavat?"


Komerossa on vain se huono puoli, että jos kaikki pysyisivät omissa komeroissaan, ei mikään ikinä muuttuisi. Kukaan ei koskaan törmäisi uusiin asioihin. Olisin itsekin jäänyt sinne pikkupaikkakunnan kuplaani, jossa sukupuolia oli vain kaksi ja koko kylässä korkeintaan yksi homo (sekin vähän vaan huhupuheena). Matka on ollut välillä töyssyinen ja muutamia mustelmia on matkalla saattanut tulla egoonkin, mutta se on ehdottomasti ollut sen arvoinen.


Toivon, että nykyisten lasten ja nuorten matka on lyhyempi. Pride on sillä matkalla tarpeellinen kumppani. Vapaudutaan ennakkoluuloista ja annetaan ihmisten rakastaa. Se ei ole keneltäkään meiltä pois. Menetettävänämme meillä on vain ennakkoluulomme.

20 views0 comments

Recent Posts

See All