Tiina Sandberg
Kansojen tunteet
Kun luin jälleen yhtä kirjaa siitä, miten tunteet vaikuttavat ihmisten päätöksen tekoon (kaikki päätökset tutkitusti tehdään tunteella, sori siitä analyytikot) niin aloin pohtia miten tunteet vaikuttavat valtioiden ja kansojen toimintaan.
Valtiot ja kansat ovat ihmisten luomia ajatuksia ja järjestelmiä. Koska ne on luonut tunteellisten ihmisten joukko, on väistämätöntä, että niihin vaikuttavat myös tunteet. Kansojen mielialoista on jonkin verran tutkimusta, mutta toistaiseksi en ole vielä löytänyt hyviä teoksia siitä, miten tunteet tarkalleen välittyvät päätöksentekoon ja johtamiseen. Toki yksilöiden kautta, mutta tuskin pelkästään.
Tämän hetkinen tilanne tarjoaa valitettavan konkreettista havainnoitavaa tästä tunteiden vaikutuksesta. Ei ole yksi eikä kaksi tuttavaa, jotka ovat ennen vannoneet rauhan nimeen, käyneet rauhantilaisuuksissa ja ihmetelleet kaiken maailman sotahulluja. Nyt nämä samat ihmiset ovat kilvan liittymässä armeijaan, tarttumassa aseisiin ja viemässä Suomea sotilasliitto Natoon. Syy ei ole rationaalinen, ei voi olla kun emme vielä tiedä läheskään tarpeeksi siitä mitä todella tapahtuu ja miksi. Syy on pelko.
Pelkoa lietsottiin kuukausia ennen sotaa. Monet jo se sai muuttamaan kantojaan. Kuitenkin Venäjän hyökkäys Ukrainaan räjäytti potin. Pelko nousi pintaan ja muuttui vihaksi ja aggressioksi. Niin sillä on tapana. Peloissaan ihminen pyrkii toimimaan päästäkseen pois pelottavasta tilanteesta.
fiksuimmat pystyvät havainnoimaan omaa tunnetilaansa ja ymmärtävät, että peloissaan ei kannata tehdä ratkaisuja. Monet eivät ole kuitenkaan tottuneet tekemään tunnetyötä tai havainnoimaan itseään. Varsinkaan miehet eivät ole. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on nyt valtava määrä arvaamattomasti toimivia ihmisiä, joiden pelko käskee heitä liittymään tekemään ja edistämään asioita, joiden seuraukset pitkällä aikavälillä ovat meille kaikille haitallisia. Mistä löytyisi taitoa ja halua rauhoittaa ilmapiiriä? Sellaiselle olisi nyt tarvetta, jotta emme kansakuntana vain reagoi tilanteeseen selkäytimellä ajaen itsemme yhä hankalampaan tilanteeseen. Nyt tarvittaisiin ennen kaikkea malttia ja rauhallista harkintaa.

Kuva piqsels.