• Tiina Sandberg

Kallis ruoka ei olekaan vielä Putinin syytä

Tällä hetkellä uutisoidaan ruuan hinnan noususta siihen tapaan, että sen kohoaminen olisi Putinin syytä. Jos asiaa katsoo hiukan tarkemmin, huomaa että ei se ihan niinkään ole. Ruuan hinnan nousu alkoi jo kauan ennen tätä sotaa ja se johtuu siitä millaiseksi ruuantuotanto on globaalisti muuttunut.


Kun koronapandemia iski, ennustin jo silloin korotuksia ruuan hintaan. On selvää, että kun tuotantoketjut ovat globaaleja, vaatien raaka-aineiden, työntekijöiden ja sadon kuljettelua pitkin maailmaa, ei tämä voi toimia maailmassa, joka yrittää hillitä liikkumista. Toisaalta odottamattomat häiriöt tuotantoprosessissa missä päin maailmaa tahansa, voivat sotkea koko homman. Ja niitähän sattui vuosina 2020 -2021 jatkuvasti kaikkialla.


Pandedia sai aikaan myös sen, että ihmiset alkoivat maailmanlaajuisesti käyttää enemmän rahaa ruokaan kuin aikaisemmin. Kun ulkona ei voinut syödä, eikä tehdä usein juuri muutakaan, ihmiset pysyivät kotona ja söivät. Ne, joilla oli edelleen työpaikka ja rahaa, ostivat myös useammin esimerkiksi pihvejä, joiden tuottaminen vaatii puolestaan paljon ruokaviljaa syötettäväksi eläimille. Tämä taas lisäsi pulaa maissista, vehnästä ja soijasta, jolloin niiden hinnat nousivat.


Kun ihmiset eivät päässeet liikkumaan, tuli pulaa työntekijöistä. Tai oikeammin sellaisista työntekijöistä, jotka tekisivät työn puoli-ilmaiseksi. Siirtolaisten hyödyntäminen työvoimakustannusten polkemiseen on valitettavan yleinen tapa maatalous- ja ruuantuotantoaloilla. Nyt he jäivät saapumatta, joten palkkakustannukset nousivat. Lisäksi monet tuottajat päättivät mieluummin lopettaa toimintansa kuin maksaa korkeampia palkkoja, mikä lisäsi edelleen pulaa tuotteista.


Jos haluat itse lukea tarkemmin näistä muutoksista, voit tehdä sen täällä: econofact.org/what-is-driving-the-increase-in-food-prices


Mielestäni on äärimmäisen hyvä, että ruuantuotanto on nyt keskustelun aiheena. Pelkään kuitenkin, että molemmat peet: pandemia ja Putin, esitetään tässä keskustelussa yksin syypäinä ruokakriisiin. On totta, että nämä molemmat ovat horjuttaneet systeemiä pahan kerran. Putinin vaikutus alkaa vasta hiljalleen näkyä ja se tulee pandemian vaikutuksen päälle. Kuitenkin pitää muistaa, että kun ruokatuotantomme on rakennettu hauraaksi globaaliksi korttitaloksi, jota markkinavoimat heilauttelevat, ei se kestäisi vähäisempiäkään kriisejä.


Tällä hetkellä ei enää riitä se, että koronasta päästään eroon tai että Putinista päästään eroon. Ongelma on paljon syvempi. Tarvitaan muutos irti halvimman mahdollisen ruuan perässä juoksemisesta ja systeemistä, joka pakottaa nälkäänäkevät maat tuottamaan rahakasveja myyntiin saadakseen rahaa ostaa markkinoilta halvinta ruokaa väestölleen. Se sama tuontiruoka kun tappaa paikallisen tuotannon yhä perusteellisemmin.

Ei ole mitään järkeä siinä, että ruoka lautasellamme on usein matkustanut enemmän kuin me itse tai että se saadaan edulliseksi eläinten ja ihmisten jatkuvan kärsimyksen kautta.


Ihan Putinista riippumatta, mutta ehkä nyt myös hänen toimintansa vauhdittamana, on ratkaistava tämäkin globaali ongelma, jotta ihmiskunta pääsisi eroon nälästä.



Ei riitä, että ihmisiä yritetään pelastaa tilanteen jo kriisiydyttyä, kuten Jemenissä. On pystyttävä estämään nämä kriisit kokonaan. Kuva USAID

81 views0 comments

Recent Posts

See All