Tiina Sandberg
Kaasua lainneilla
Tällä hetkellä pulppuava kaasuputki on laittanut oman elämänsä salapoliisit hieromaan älynystyröitään. Kenen etu katkennut putki on, kuka asetti räjähteet ja mitä siitä nyt sitten seuraa. Itse olen nyt kehitellyt muutamia vaihtoehtoisia teorioita. Esitän ne nyt tässä teille, sillä niin kaikki muutkin tekevät.
Putin skenaario: Heikkous, helvetin kalliiksi tulee omien putkien särkeminen. Vahvuus, kaikki kuitenkin jo epäilevät Putinia kaikesta.
Tässä ajatuksena on, että venäläinen purjelaiva toimi tukialuksena salaiselle operaatiolle, jossa sukeltajat tai robotit kävivät panostamassa kaasuputket. Sedov, jolla olen muuten itsekin kerran käynyt, on liikkunut noin 100 kilometrin säteellä sieltä, missä ensimmäiset vuodot havaittiin.
Mitä tällä voitaisiin saavuttaa? Putin näyttää aikovan julistaa loput Donbasista omikseen ihan näillä näppäimillä. Tällöin hän pääsee tilanteeseen, jossa hän voisi julistaa erityisoperaation menestyksekkäästi toteutetuksi ja siten menestykseksi. Kansa olisi tyytyväinen, liikekannalle pannut sotilaat kyllä koulutettaisiin valmiiksi ja muutenkin Venäjä voisi keskittyä puolustuskykynsä parantamiseen. Tähän jälkimmäiseen voisi varmasti kuvitella liittyvän sen, että Saksan halua mutista vastaan Ukrainan aluemenetyksistä voisi hillitä kaasunviennin vaikeutuminen ja siitä johtuva tiukka sisäpoliittinen tilanne.
Mutta tämä tosiaan maksaa jopa noin 20 miljardia. Varmasti halvempikin ratkaisu olisi ollut mahdollista löytää.
Nato/Puola skenaario: Heikkous, paljastuessaan pistäisi Euroopan ja USA:n välit poikki pahimmalla mahdollisella hetkellä (Yhdysvalloille). Vahvuus, Bidenin vihjailut ja lopullinen niitti Venäjän ja Saksan päätymiselle neuvottelupöytään.
Saksassa kansan mielialat ovat laskeneet voimakkaasti sitä mukaan kun energian hinta on kivunnut kohti uusia ennätyksiä. Tästä julkaistiin juuri räjähdyksen aikaan mielipidetiedustelu, josta mm. Reuters uutisoi. Saksalaisten luottamus ja optimismi on jo nyt, ennen kylmää talvea, laskenut 2008 finanssikriisin aiheuttamiin syvyyksiin. Kun on odotettavissa, että tilanne pahenee entisestään, on aiheellista pohtia missä kohtaa liittokansleri Scholzin vaihtoehdot loppuvat ja neuvottelu Venäjän kanssa alkaa vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta kuin hallituksen kaatuminen. Tuolloin kaasuputken avaaminen olisi ollut voitto Venäjälle ja omiaan vähentämään Saksan intoa tukea Ukrainaa sotilaallisesti.
Biden ilmoitti helmikuussa pitämässään puheessa, että hänellä kyllä on keinot estää Saksaa avaamasta kaasuhanojaan. Hän ei tarkentanut mitä tällä puheellaan tarkoitti. Kaasuputkien tuhoaminen on joka tapauksessa taatusti toimiva keino estää kaasun virtaaminen putkissa, vaikka poliittista tahtoa siihen olisi löytynyt molemmista päistä putkea ja läheltä hanaa.
Tavoitteena olisi siis ollut estää Saksan ja Venäjän lähentyminen Saksan kiristyvän tilanteen takia ja toisaalta ajaa Saksaa aktiivisempaan toimintaan Ukrainassa, jotta sota saataisiin ratkaistua ja kaasu virtaamaan pakottamalla Venäjä rauhaan.
USA:lla on tällä hetkellä aikaa seurata tilanteen kehittymistä, sen talous hyötyy tästä kriisistä ja tietenkin tässäkin on helpompi istua toisen takapuolella nuotioon.
Liittoutuneet ja natsit tekivät sen: Kaasuputki räjähti juuri sillä alueella, johon toisen maailmansodan jälkeen dumpattiin kemialliset aseet ja räjähteet. Bornholmin itäpuolella merenpohja on surullinen paikka, eikä kaikkia räjähteitä välttämättä löytynyt rakennustöiden aikana.
Jo silloin kun Nord Stream I putkea vedettiin pohjaan, huomioitiin Bornholmin alueen riskialttius. Se näkyy vaikkapa tässä esitteessä, johon alue on merkitty. Jos katsot tämän rinnalla karttoja räjähdyspaikasta, huomaat, että ne menevät päällekkäin. Räjähdys sattui siis juuri siellä, missä pohjassa on valtavasti upotettua aseistusta, suurin osa toki kemiallisia aseita. Niistä voit lukea lisää vaikkapa tästä artikkelista, joka käsittelee tarkemmin upotusoperaatiota ja sen riskejä etenkin tuulivoiman rakentamiselle. Ainakin isoimmat pommit olivat niin hyvin suojattuja, että niiden neutraloituminen ei ole vielä tapahtunut.
Ja voisivatko vanhat pommit edelleen räjähtää? Ainakin britit ottavat todesta tämän mahdollisuuden. Heidän rannikolleen kun upposi 1944 laiva, jossa oli 6000 tonnia räjähteitä.
Joka tapauksessa kiinnostava yhteensattuma ja selittäisi ehkä senkin, miten varovasti useat yhdysvaltalaistahot ovat olleet nimetessään syyllisiä. Ehkäpä he eivät todellakaan tiedä.
Entäpä, jos se olikin tämä tyyppi?