• Tiina Sandberg

Joogaava yrittäjäkin puhuu Marxista!

Tiedättekö sen tunteen, kun tartutte kirjaan yrittäjien vapauden kaipuusta ja joogaharrastaja kertoo hyvin keskiluokkaisista, mutta samastuttavista ajatuksistaan suhteessaan työhön - ja sitten yhtäkkiä tiivistää mainiosti Marxin työnarvoteorian, sen merkityksen ja vieläpä hallitsee myös vieraantumisen käsitteen?


Olen täysin koukussa äänikirjojen kuunteluun. Nykyään kuutelen kirjoja jo niin tottuneesti, että pistän lukunopeuden 1,75-kertaiseksi ja pysyn silti hyvin kärryillä. Mikki Hiirikin häviää ja aivoni luulevat kuuntelevansa normaalia puheääntä. (Ei, te ette kuullosta venytetyiltä kun siirryn takaisin normaalitilaan.)


Tämä mahdollistaa sen, että tällä hetkellä olen jo tämän vuoden aikana kuunnellut ja lukenut yli 50 kirjaa. Kun tahti on tämä, on varaa valita kuunteluun myös sellaisia teoksia, joista ei ole ihan varma. Aurora Airaskorven Vapauden tavoittelijat oli tällainen riskillä valittu kirja. Minua kiinnosti kuulla taustaa sille, miksi ihmiset hyppäävät oravanpyörästä. Yllättäen löysin kuitenkin kirjasta analyysin työelämästä, joka sopii melko täydellisesti omiinkin arvioihini.


Bussissa matkalla kaupasta kotiin kuuntelin ensin Airaskorven kuvausta työn merkityksestä hänelle ja hänen viiteryhmälleen. Ajattelin, että melko keskiluokkaista, mutta kieltämättä tuttua itsellekin. Jakomäessä kun olin, tuli mieleen, että siellä saattaisi olla erilainen käsitys asioista. Matkalla Jakiksesta Puistolaan ehti kirjan maisema kuitenkin ottaa aimo loikan marxilaiseen tulkintaan.


Airaskorpi alkoi yhtäkkiä arvioida nykyistä työelämää Marxin teorioista käsin. Hän kuvasi tiiviisti ja ymmärrettävästi sen, miten kapitalismi perustuu työntekijän tuottaman arvon riistolle (eli pomo ei koskaan maksa sinulle ulos kaikkea sitä tuottoa, minkä saat aikaan), miten järjestelmän sisällä toimien ei voi tästä vapautua ja miten tehokkuuden tavoittelu johtaa ihmisten pakottamiseen sellaiseen työelämään, joka saa heidät vieraantumaan työstään. Tuo viimeksi mainittu viittaa siihen tunteeseen kun "olet täällä vain töissä". Eli työ on ulkoapäin ohjattua, se ei anna mahdollisuutta toteuttaa itseään ja ihminen menettää kyvyn nauttia työnteosta. Tämähän on kaikille palkkatyön tekijöille jollain tavalla tuttu kokemus, mutta voimistuu sitä enemmän mitä vähemmän valtaa ihmisellä on omaan työhönsä.


Marxin yhteyteen Airaskorpi liittää Rousseaun ajatuksen siitä, että yhteiskunta aina väkisinkin rajaa ihmisen valinnan mahdollisuuksia ja ohjaa häntä toimimaan tietyllä tavalla. Kapitalismissa tuo tapa on tällä hetkellä uusliberaali ja painottaa sitä miten työntekijän on oltava kestävä, tehokas ja aikaansaapa jopa siinä määrin, että vapaa-aika kuluu käytännössä valmistautumiseen seuraavaan työpäivään.


Minusta tämä yhtäkkiä löytynyt yhteys ajattelussa oli riemastuttavaa. Vaikka oma työni pääsihteerinä on melko lailla kaiken määrittelyn ulkopuolella ja täysin omissa käsissäni, olen tehnyt samat havainnot kuin Airaskorpi. Samoin ajatuksemme siitä mitä ratkaisuja tilanteeseen voisi systeemin puitteissa tehdä: lyhyempi työaika (6 tunnin päivät tai 4 päivän viikot), työntekijöiden valta työnsuunnitteluun ja järkeistämiseen, kollektiiviset työn järkeistämiset Islannin malliin (siellä työajan radikaali lyhennys tehtiin paikallisesti neuvotellen) ja ylipäätään työn merkityksen marxilaisempi tulkinta, jossa työ ei olekaan enää riiston vaan itseilmaisun väline.


Vaikka kirjaa aloittaessa en uskonut meidän - pääsihteerin ja joogaavan viestintäammattilaisen - olevan ihan samalta planeetalta, niin ainakin olemme matkalla samalle planeetalle. Luulisin, että se on punainen.



Marx puhuttelee edelleen. Jos et ole vielä tutustunut hänen analyysiinsä, niin käy vaikka Tiekkarin nettikaupassa ja tilaa jotain kiinnostavaa luettavaa. Mutta älä aloita heti Pääomasta, se ei ole varsinaisesti helpoin tapa lähestyä tätä ajattelijaa.



26 views0 comments

Recent Posts

See All