Tiina Sandberg
Jonotusrangaistus Malmilla

Maahanmuuttovirasto avasi huhtikuun alussa uuden palvelupisteen Malmin poliisitalon alakertaan. Koronarajoitusten takia ihmisten määrää sisätiloissa on rajoitettu, mikä onkin järkevää. Se sen sijaan on järjenvastaista, ettei jonottajilla ole mahdollisuutta saada jonotusnumeroita. Sen järjestäminen vaatisi vähäisemmillään paperilappuja ja tusseja.
Katselen parhaillaan Malmilla olevaa jonoa, jossa maahanmuttajat jonottavat päästäkseen hoitamaan pakollisia lupa-asioitaan. Nyt jonossa on yli 50 aikuista, useita lapsia ja muutamat lastenvaunut. Kaikki ulkona sään armoilla ja saderintama lähestyy. Kyseessä eivät ole vain maahan hiljattain saapuneet tai turvapaikkaa anovat. Jonossa on paljon niitä, joille kyse on täysin rutiinitoimenpiteestä, kuten oleskelulupakortin uusimisesta.
Yhtä kaikki kaikkia heitä rangaistaan tällä hetkellä seisottamalla heitä ulkona jopa päiväkausia. Jono etenee niin hitaasti, että joka päivä siitä käännytetään useita ihmisiä pois koko päivän kestäneen jonotuksen päätteeksi. Mitä muuta sateessa ja kylmässä seisottaminen on kuin rangaistus? Ainoa jono, joka vertautuu tähän, on ruokajono. Sielläkin jonotetaan sitkeästi säässä kuin säässä. Ero on jonotusajassa. Ruokajonot ovat panostaneet siihen, että jono liikkuu mahdollisimman ripeästi. Migrin jonossa mitään tällaista pyrkimystä ei näytä olevan, eikä netissä ole varattavissa aikoja läheskään tarpeeksi.
On käsittämätöntä miten välinpitämättömästi tähän tilanteeseen suhtaudutaan. Kun rakennusta korjattiin, sen ympärille saatiin kyllä aikaiseksi suojaukset. Nyt kun ihmiset palelevat jonossa, ei jostain syystä saada paikalle edes sateelta suojaavaa katosta. Kyse ei siis ole mahdottomasta tehtävästä vaan haluttomuudesta hoitaa asia kuntoon!