Itsenäisyyspäivänä

Kommunistina en ole oikein koskaan perustanut tästä juhlapäivästä. Kättelyjonoa on toki tullut katsottua, Tuntemattomatkin, vaikka kolmosta en jaksanut ihan loppuun asti. Hauskinta on ollut aikoinaan Kuokkavierasjuhlia järjestäessä ja jotain sellaista tarvittaisiin taas.

Älkää sitten ymmärtäkö väärin. Natsikulkueiden vastustaminen on kannatettavaa ja oikeaa toimintaa. Ehdottomasti. Silti tuntuu joka vuosi oudolta se, ettei kukaan enää jaksa kritisoida yhteiskunnan rikkaita ja silmäätekeviä.

Meillä oli Kirstin kanssa ajatuksena mennä tänään pitämään pieni ja pisteliäs mielenosoitus Linnan juhlien jatkopaikan, Kämpin edustalla. Olisimme irvailleet siitä, miten raha palaa, vaikka samaan aikaan ihmiset kamppailevat toimeentulostaan. Vaan ei. Minulta murtui varvas ja Kirstiltä ranne. Eliitti pelastui, hip hurraa!

Mutta oikeasti. Eikö kenenkään muun tee mieli tehdä jotain tällaista? Jossain vaiheessa eriarvoistuminen menee niin pitkälle, ettei siltä voi ummistaa silmiä. Epäkohtien räikeys käy ilmeiseksi kaikille. Siitä on jos mistä lähtee liikkeelle kehityskulkuja, joita on vaikea hallita kenenkään. Nyt jos saisi ajoissa aikaan edes jotain muutoksia, voisi tämän välttää. Olen jo sen verran vanha, ettei minua ihan oikeasti innosta ajatus täysimittaisesta yhteenotosta, jolla tasattaisiin yhteiskunnassa tilejä. Paljon mieluummin näkisin hallitun muutoksen kohti reilumpaa, vaikka epäilen kyllä rikkaimpien halua tasata omastaan. Jos sellaista halua olisi, kai se olisi jo nähty.

Joka tapauksessa toivon, että edes osalla juhlijoista on boolissaan hiukan kitkerä sivumaku edes hetken. Niin moni kun ei todellakaan juhli tänään, vaan miettii selviytymistään päivästä toiseen pyhäpäivästä välittämättä.

Oispa Kuokkis! Kuva Toivo Koivisto.