top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Intia paahtuu ja se on meidän ongelmamme

Ukrainan vehnäsato menetetään suurelta osalta. Tätä oli tarkoitus paikata Intian tavallista suuremmasta sadosta, joka näytti oikein hyvältä vielä hetki sitten, mutta haihtui ennätyspaahteissa kirjaimellisesti ilmaan. Nyt Intia ei voi olla täysin varma edes omavaraisuudestaan, vaan saattaa joutua ostamaan viljaa väestölleen pahentaen siten pulaa viljasta.


Mistä Intian helteessä nyt siis on kyse? Alueella on tyypillistä, että ennen monsuunikauden alkua lämpötilat nousevat korkeiksi ja kuumuus on siten tähän aikaan vuotta aivan tyypillistä. Ero on kuitenkin nyt siinä, että Intian päällä oleva ilma onkin 2 - 4 astetta tavallista lämpimämpää ja kuumuus on alkanut tavallista aikaisemmin.


Vehnää viljellään Intiassa alkuvuodesta, jolloin sen tuleentuminen osuu tähän kuumaan aikaan. Normaalisti kohonneet lämpötilat viljelyn lopussa eivät ole ongelma, vaan vilja tuleentuu ja kuivuu hyvin jo pellolla. Nyt tavallista aikaisemmin alkanut lämmin jakso vie kuitenkin kosteuden maasta ja äärimmäiset lämpötilat tekevät esimerkiksi kastelusta käytännössä mahdotonta. Paikoittain Intiassa maaperän lämpötila on jo 60 astetta. Sellaisesta maasta kosteus haihtuu ilmaan välittömästi, eivätkä kasvit juuri pysty käyttämään sitä hyödykseen. Tällöin jyvien koko jää pieneksi. Vaikka niiden lukumäärä on suuri, tulee sadosta nyt pieni.


Lisäksi tietenkin yli 40 asteen helteet, tai jo matalammat lämpötilat yhdistettyinä suureen ilmankosteuteen, ovat ihmisille tappavia. Tämä on johtanut siihen, että Intiassa kärsitään myös ennätyksellisestä energiankulutuksesta. Viilentäminen ei ole enää mukavuuden lisäämistä vaan jo monissa tapauksissa täysin välttämätön tapa selvitä hengissä. Valitettavasti Intian energiantuotanto edelleen perustuu lähinnä taloudellisista syistä myös hiilen polttamiseen voimalaitoksissa, eli epätoivoinen yritys selvitä käsillä olevasta tilanteesta pahentaa tilannetta edelleen pitkässä juoksussa.


Meidän on kuitenkin aivan turha täältä Suomesta osoitella sormella intialaisia ja arvostella heidän ratkaisujaan. Länsimaat ovat kiskoneet oman vaurautensa intialaisten selkänahasta. Meillä on taloudellista puskuria, koska olemme vieneet sen kehittyviltä mailta. Niiden oikeutta parantaa väestönsä elintasoa ei voi kiistää kuin rasistisin tai peräti fasistisin perustein. Intian lämpötilojen, niiden syyn ja etenkin ratkaisun tulisi olla meidän ongelmamme.


Tässä kohtaa vastuunkantamista olisi esimerkiksi se, että laittaisimme kuriin öljy- ja hiiliteollisuuden. Niiden voitot ja omaisuus on ulosmitattava taisteluun ilmastonmuutosta vastaan. Ne ovat hyötyneet yhteisen ilmastomme tuhoamisesta, mutta intialaisten on vaikea laittaa niitä edesvastuuseen. Me voisimme tehdä sen, mutta onko meillä siihen vaadittavaa päättäväisyyttä?



2019 kesäkuussa lämpötilat Intiassa nousivat myös ennätyksellisen korkeiksi, mutta ne tekivät sen myöhemmin. Nytkin on todennäköistä, että kuumuus jatkuu vielä pitkään pahentuen ennätyksellisesti. Kuva Nasa.



370 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page