Helsinki kepittää heikoimpiaan
Itä-Pasilassa on uusi tilapäismajoitus yksikkö. Yhtä sen asukasta haastateltiin Ylen jutussa, joka osui silmiin kahvia juodessa. Omassa keittiössä, mukavasti kaikessa rauhassa. Minulla on asunto, mutta monelta se puuttuu.
Suomessa on tehty määrätietoista työtä asunnottomuuden poistamiseksi. Siinä on menestyksekkäästi käytetty niin kutsuttua "asunto ensin" mallia. Se lähtee siitä, että (kuinka ollakaan) asunnottoman suurin ongelma on asunnon puute ja tämän puutteen korjaaminen on ehtona kaikkien muiden ongelmien ratkaisemiselle. Ihmisen ei siis odoteta kadulla tai kavereiden nurkissa ensin nostavan itseään niskasta ylös, jotta häntä alettaisiin auttaa. Ensin tarjotaan asunto, jotta elämistä voi muuten alkaa laittaa raiteilleen.
Tämä malli on ollut niin toimiva, että Suomi on jatkuvasti vähentänyt asunnottomien määrää. Kun olin Asukasliiton järjestösihteerinä nolkytluvulla, oli nyrkkisääntönä, että asunnottomia on Suomessa noin 5000. Vuoden 2021 lopussa heitä oli 3948. Määrä on jatkanut laskuaan, mikä on pelkästään hyvä asia. Kenenkään ei Suomessa pitäisi olla asunnoton.
Positiivista kehitystä varjostaa se, että asunnottomien määrän laskusta huolimatta pitkäaikaisasunnottomien määrä on kääntynyt kasvuun. Erityisen nopea käänne on tapahtunut Helsingissä, jossa heidän määränsä kasvoi 261 henkilöllä niin, että kokonaismäärä vuoden vaihteessa 2021 oli 518. Tämä on ollut mahdollista, koska vuokra-asuntoja on koronatilanteen vuoksi ollut tavallista enemmän saatavilla ja se on helpottanut niiden tilannetta, joiden suurin ongelma on ollut asunnon löytäminen. Nyt niitä on ollut tarjolla, joten moni on löytänyt sopivan.
Pitkäaikaisasunnottomilla on kuitenkin muitakin pulmia kuin asunnottomuus. Heillä on esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmia, joiden takia asunnon pitäminen on vaikeaa. Ilman tukea heidän on lähes mahdotonta saada elämäänsä järjestykseen ja he tarvitsevat paljon tukea. Monesti myös asumisen opettelu sujuisi paremmin sopivassa asumisyksikössä. Helsingin kasvavaa pitkäaikaisasunnottomien määrää selittääkin se, miten kaupunki on toiminut näiden asumisyksikköjän kanssa. Vuoden 2021 lopussa esimerkiksi lakkautettiin Junailijankuja 3 osoitteessa Pasilassa sijainnut pitkäaikaisasunnottomien asumisyksikkö. Sen tilalle tulee rakennusalan konsulttiyhtiö Solwerin tiloja. Ilmeisesti konsulteilla oli akuutimpi tarve saada katto päänsä päälle.
Suurin osa entisistä asukkaista löysi jonkin muun asunnon, mutta kaupungille ei ole tulossa lisää paikkoja pitkäaikaisasunnottomille. Näiden määrä on itseasiassa laskenut vuodesta 2013 lähtien samaan aikaan kun palvelua tarvitsevien määrä on noussut. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa ihminen voi itse asiassa muuttua pitkäaikaisasunnottomaksi jonottaessaan näihin palveluihin, sillä jonossa kuluu hyvinkin vuosi. Ei siis ole mikään ihme, että pitkäaikaisasunnottomien määrä nousee Helsingissä.
Tämäkin asia olisi ratkaistavissa lisäämällä palvelun tarjontaa, mutta Helsinki käyttää satojen miljoonien ylijäämänsä mieluummin suuruudenhulluihin rakennushankkeisiin kuin ihmisten kotien rakentamiseen. Valintahan se on sekin ja kertoo siitä, millaiseen suuntaan kokoomus haluaa kaupunkia kehittää. Viime vuoden tilanne asunnottomien osalta on jo tiedossa, tilinpäätöskin lienee pian saatavilla. Siitä ilmenee miten hyvää tulosta tänä vuonna tehtiin.
2018 oli tämmöiset popot ihmisillä Asunnottomien yössä.