top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Hekan niin sanottu rahoituskriisi

Helsingin kaupungin asunnot, eli Heka, on korottamassa vuokralaistensa vuokria valtavalla kertakorotuksella. Elokuun alussa ilmoitetut korotukset jäänevät alle 15 prosentin, mutta noin 13 prosenttia tulee useille alueilla ja kun sen laskee yhteen viime vuonna tulleen 4 prosentin korotuksen kanssa, puhutaan jo lähes 20 prosentin korotuksesta vuokriin parissa vuodessa.


Tätä korotusta on alun perin perusteltu korokulujen nousulla, mutta laskelmista käy ilmi, että niiden lisäksi vuokraa nostavat voimakkaasti myös kaukolämmön oletettu hinnan nousu ja varautuminen kalliiden asuntojen ja pintaremonttien venymisen aiheuttamaan asuntojen käyttöasteen alentumiseen. Nämä kaksi vaikuttavat itse asiassa vuokriin enemmän kuin korot. Pienempiä korotuksia on ennakoitu muihin asuntojen käyttökuluihin.


Toistaiseksi poliitikot ovat nostaneet kädet pystyyn antautumisen merkiksi. Kyse on kuitenkin kaupungin kokonaisuudessaan omistamista taloista, joiden kaikki kustannukset vuokralaiset maksavat. Vanhempien talojen osalta jo toista tai kolmatta kertaa. Helsingin kaupunki on kuitenkin talojen omistaja, eikä edes mitenkään persaukinen sellainen. Omistaja voi halutessaan tukea myös arava-talojen kustannuksia. Aravarajoituslaki estää ainoastaan ylimääräisen katteen keräämisen asukkailta. Ei sitä, että omistaja tekisi järjestelyjä yllättävien kulujen tasaamiseksi. Tämä olisikin täysin järjetöntä. Tilannetta voi verrata siihen, että yksityisen omistajan vuokra-asuntoon tulee äkillinen remontti. Sitä ei voi mitenkään kerralla maksattaa asukkaalla, koska tämä vaihtaisi asunnon halvempaan tai muuttaisi muualle. Helsingin kaupunki on nyt kuitenkin tekemässä juuri tämän maksatus tempun asukkailleen. Sen sijaan, että kaupunki järjestelisi lainojaan uusiksi, pidentäisi maksuaikatauluja tai käyttäisi omaa rahoitustaan, se on päättänyt kaataa kulut täysimääräisesti vuokralaisten niskaan.


Mikäli joku muu toimija tekisi samoin, sitä pidettäisiin järjettömänä ja vuokralaisen aseman väärinkäyttönä. Jostain kumman syystä helsinkiläiset poliitikot ovat kuitenkin ilmeisesti pääsemässä tästä kuin koira veräjästä. Vähän korvat luimussa, mutta karva kiiltävänä.


Tässä taulukossa näkyvät Hekan alueelliset korotukset. Lähde Heka Oy.



Tässä näkyy eritelty kulurakenne. Se poikkeaa melko paljon aiemmin julkisuudessa esitetyistä selityksistä vuokran korotuksille. Lähde Heka Oy.




71 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page