Empatiaa vastustajalle

Kuuntelen tällä hetkellä Merete Mazzarellan essee kokoelmaa Emmekö voisi elää sovussa? Se on hyvin kiinnostava ja ajankohtainen teos. Eniten minun ajatteluni kanssa kuitenkin resonoi ajatus empatian ulottamisesta koskemaan niitä, jotka ajattelevat eri tavalla.

Olette varmaan törmänneet siihen, että persujen äänestäjiä luonnehditaan rumiksi, kirjoitustaidottomiksi rasisteiksi? Tai Naton vastustajia putinisteiksi, jotka ovat valmiita lahjoittamaan Suomen kultalautasella Venäjälle. Saatatte itse ajatella, että kaikki porvarit ovat rikkaita sikoja, jotka nauttivat polkiessaan työväen rautaisen korkonsa alle. Kaikissa näissä voi löytää sellaiset ihmiset, jotka tukevat tätä ajattelua. On siis mahdollista betonoida käsitykset, jotka tukevat omaa kantaa ja tuntea moraalista mielihyvää omasta ylemmyydestään.

Kärjistäminen on osa poliittista retoriikkaa. Se on tapa synnyttää kuulijoissa ja lukijoissa tunteita, jotka taas voi valjastaa oman poliittisen agendan hyväksi. Tällä tyylillä on mahdollista edetä pitkäänkin politiikassa ja saavuttaa menestystä. Toinen mahdollinen tapa on pyrkiä ymmärtämään poliittisten vastustajiensa motiiveja ja sen jälkeen ehkä vaikuttamaan heihin.

Itse en aio luopua ajatuksesta porvareiden demonisoinnista. Sori siitä Nalle. Sen sijaan minua kiinnostaa kovasti syyt Nato-kannatuksen taustalla ja esimerkiksi persujen kannatuksen muodostuminen. Mazzarella kuvaa kirjassaan lähinnä tuota jälkimmäistä ammentaen Arlie Russell Hochschild teoksesta Strangers in Their Own Land. Anger and Mourning on the American Right.

Hochschild on haastatellut republikaaneja ja Trumpiakin kannattavia ihmisiä ja pyrkinyt ymmärtämään heidän näkökulmansa asioihin. Sitä kautta hän on päässyt kiinni syvään jakolinjaan, joka on vedetty ihmisten välille ja joka hyödyttää poliittisesti sen eri puolilla olevia, mutta estää rakentamasta siltoja kuilun ylle. Punaniskoiksi kutsutut ihmiset kokevat halveksuntaa ja ylenkatsetta. Heidän aivan aiheelliset huolensa esimerkiksi toimeentulosta lytätään ja heitä haukutaan ymmärtämättömiksi esimerkiksi ympäristön tilasta, vaikka nämä (tässä tutkimuksessa Louisianassa asuvat) itse kokevat juuri luonnon itselleen hyvin tärkeäksi. Eristämisestä syntyy lisää katkeruutta, joka puolestaan jyrkentää edelleen näkökulmia puolin ja toisin.

Minusta tässä on kyse Golem ja Pygmalion efekteistä. Niitä on tavattu käyttää puhuttaessa yksittäisistä ihmisistä, mutta minusta on täysin ilmeistä, että ne pätevät myös ryhmien ja jopa kansakuntien tasolla. Saamme sitä mitä tilaamme ja suhtautumistapamme ratkaisee pitkälti myös sen, millaisiksi muokkaamme vastustajamme. He oikeasti alkavat muistuttaa sitä mielikuvaa, jonka heistä luomme. Tätä vaikutusta olisi mahdollista purkaa muuttamalla omaa näkemystä ja siten lopulta purkaa koko tilanne. Se kuitenkin vaatii luopumista mustavalkoisesta ajattelusta ja viholliskuvista. Enkä ole varma, onko meistä siihen. Kaikkien etu kuitenkin olisi, mikäli olisi.

Kuvassa Golem. Kuva Dr. Matthias Ripp, Flickr