top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

Emme ole erityisiä

Ihminen on luomakunnankruunu ja erityinen otus. Meillä on paljon kykyjä, jotka puuttuvat muilta eläimiltä, kuten kieli, työkalut, huumorintaju, tunteet, järki... Eikun hetkinen! Eiväthän nämä olekaan meidän yksityisomaisuuttamme.


Ennen eläinten ajateltiin olevan koneiden kaltaisia, täysin vaistonsa varassa toimivia ja jopa kykenemättömiä tuntemaan kipua. Descartes meni tässä pisimmälle korostaessaan ajattelua olemisen ehtona ja kiusasi siksi viattomia eläimiä ilman tunnon tuskia. Hänellä itselläänkin oli kuitenkin rakas lemmikki, joka koirien tavalliseen tapaan loi kiinteän suhteen omistajaansa. Tätä koiraa Descartes ei rääkännyt.


Descartesin koira, jonka nimeä en nyt tähän hätään löytänyt, loi tunnesiteen omistajaansa, koska koirillakin on tunteita ja mitä ilmeisemmin niiden tunnemaailma vastaa melko pitkälle omaamme. Ne kykenevät siis pääsemään samalle aaltopituudelle kanssamme ja myös ymmärtämään meidän tunteitamme. Koirat kuuluvat eläimiin, joilla on todistettu olevan mielenteoria. Ne siis tajuavat, että olemme yksilöitä ja vaikka jaamme joitain tietoja ja tunteita, olemme silti erillisiä yksilöitä. Tämä puolestaan mahdollistaa esimerkiksi huijaamisen. Linnuista esimerkiksi varislinnut ja nisäkkäistä vaikkapa apinat ovat taitavia huijaamaan yrittäessään esimerkiksi estää herkkuja joutumasta muiden suihin.


Eläimillä on myös huumorintajua. Ne huvittuvat ja monet niistä osaavat myös nauraa. Ainakin simpansseilla ja rotilla on oma ääni nauramiselle. Uudessa-Seelannissa asuvat Keat ovat puolestaan tavattoman leikkisiä ja hyväntuulisia. Ne rakastavat pelleillä ja etsivät jatkuvasti uusia kokemuksia. Niille hauskanpito on elämistä, eivätkä ne juuri koskaan ole agressiivisia toisiaan kohtaan. Katsokaa pari kea-videota jos pääsiäinen pitkästyttää.


Ei ole kovin vaikeaa ajatella, että eläimillä on samanlaisia tunteita ja taitoja kuin meillä. Ne osaavat ratkoa ongelmia, rakentaa ja käyttää työkaluja, suunnitella toimintaansa ja muistavat asioita pitkiäkin aikoja. Mutta entäpä, jos se ei jääkään siihen?


Eilen luin uutisen tutkimuksesta, jossa oli saatu selville, että sienillä on sanoja ja siten jonkilainen kieli. Sienet käyttävät viestimiseen sienirihmastoa pitkin välitettyjä sähköimpulsseja. Ne elävät usein puiden kanssa symbioosissa tai rinnakkain, joten puille olisi hyödyllistä saada sama informaatio kuin sientenkin. En ihmettelisi, että myös niiltä löytyisi vastaavaa viestintää. Nekin hyötyisivät tiedoista.


Osalle ihmisistä ajatus tuntevista eläimistä tai puhuvista puista on vastenmielinen. He haluaisivat pitää kiinni omasta erikoisuudestaan ja asemastaan, joten he leimaavat eläinten (saati kasvien) tunteiden tutkimuksen huuhaaksi. Itse taas koen suurta riemua ajatellessani, että saattaisin sittenkin ymmärtää edes hiukan siitä millaista on olla koira. Ja toisaalta ajatus keskenään viestivistä puista tuntuu pelkästään viehättävältä. Onhan niillä usein jopa satoja vuosia aikaa luoda keskusteluja. Millaisista asioista ne mahtavat puhua?



Lapset ja koirat ovat jo nyt samalla aaltopituudella.

44 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page