Ei leikata itseämme hengiltä
Tämä postaus ei kerro kuntokuurista tai terveydenhuollosta, vaan käsittelee kansantaloutta. Kevään vaalien pääteemaksi tarjotaan taas säästöpolitiikkaa, mutta jos sille linjalle todella lähdetään, on vaarana että ajaudumme ojasta allikkoon.
Tänään Helsingin Sanomissa kirjoitettiin siitä miten Suomen velkasuhde on eriytynyt muista Pohjoismaista. Vaikka jutun kirjoittaja on ilmeisesti hakenut selitystä hulvattomasta tuhlauksesta, ovat jutussa haastatellut pitäneet asiallisemman linjan. He nostavat selityksenä esiin enemmänkin sen, että toisin kuin muissa Pohjoismaissa, on Suomessa himmailtu elvytyksen kanssa. Eli toisin sanoen poliitikkojen synti ei ole ollut menojen hillitön korottaminen vaan pikemminkin liika varovaisuus.
Suomen talous on hyvin erilainen kuin muissa Pohjoismaissa. Ensinnäkin tietenkin siksi, että me olemme eurossa ja muut eivät. Norja ei edes Euroopan unionissa. Tämä antaa niille paljon enemmän liikkumavaraa oman taloutensa suhteen ja sitä ne ovat myös käyttäneet. Tällä hetkellä Ruotsin keskuspankki on nostanut korkojaan Euroopan keskuspankkia hitaammin ja vaikka toistaiseksi inflaatio on Ruotsissa kiihtynyt nopeammin kuin esimerkiksi Suomessa, ei se välttämättä tarkoita pidemmällä tähtäyksellä suurempia ongelmia. Ruotsi voi aina devalvoida kruunun ja parantaa siten ruotsalaisten tuotteiden kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.
Toisekseen muut Pohjoismaat ovat vähemmän riippuvaisia Venäjän markkinoista kuin Suomi. EU:n pakotteet vaikuttavat meidän talouteemme paljon enemmän. Suomalaisten yritysten vienti Venäjälle pysähtyi vajaa vuosi sitten, eivätkä ne ole pystyneet korvaamaan tätä menetystä muilta markkinoilta. Tämä yhdessä muiden tekijöiden kanssa on johtanut siihen, että Suomen talouden vaihtotase on ennätyksellisen alhainen. Vastaavissa lukemissa ollaan oltu noin 20 vuotta sitten. Mitään nopeaa käännettä tähän ei ole odotettavissa, koska talous kehittyy huonoon suuntaan yleisesti, eikä Ukrainan sotakaan näytä loppumisen merkkejä. Mikäli kaikkeen tähän nyt reagoidaan tiukalla kulukurilla ja leikkauspolitiikalla, saadaan aikaan tilanne, jossa viennin lisäksi sakkaa myös kotimainen kysyntä. Ihmisillä on jo nyt vaikeuksia tulla palkallaan toimeen ja tulonsiirtojen varassa elävät joutuvat sinnittelemään täysin kestämättömässä tilanteessa. Taloutta elvyttävä politiikka vaatisi muutoksia pikemminkin menojen kasvattamisen suuntaan.
Oikea tavoite politiikalle olisi käyttää rahaa kriisiytyneiden peruspalveluiden kuntoon laittamiseen ja sitä kautta työllisyyden tukemiseen. Myös rakentamisen väheneminen avaa mahdollisuuksia neuvotella hyviä sopimuksia kuntien korjausvelkojen lyhentämiseen julkisten rakennusten korjaamisen alkaessa taas kiinnostaa rakennusyhtiöitä.
Keväällä valitaan siis hengiltä kuristamisen ja rohkean elvyttämisen välillä. Vain jälkimmäinen auttaa nostamaan pään pinnalle. Leikkauspolitiikalla leikkaamme taloutemme kasvun mahdollisuudet hyvin pitkäksi aikaa ja saamme aikaan valtavasti inhimillistä kärsimystä.
Nyt alkaa olla viimeiset hetket kuunnella työntekijöitä kriisiytyvillä aloilla, kuten varhaiskasvatuksessa, vanhustenhoidossa, koulutuksessa ja terveydenhuollossa.