top of page
  • Writer's pictureTiina Sandberg

60 kirjaa

Päätin vuodenvaihteessa tehdä Twitter-ketjun kaikista kirjoista, jotka luen tai kuuntelen tänä vuonna. Mietin johtaisiko se hauskuuden katoamiseen ja tavoitteiden asettamiseen. Ei se sitten lopulta johtanut, vaan innosti entisestään.


Ennen kuin opin kuuntelemaan kirjoja, en pystynyt saamaan samanlaista ahmimiskokemusta kirjoista kuin aikoinaan teini-iässä. Silloin kirjastokortti oli kovassa käytössä ja vapaa-aika kului nenä kiinni kirjoissa. Valitettavasti sen jälkeen tuli opiskelua, töitä ja perhettä, jotka veivät pois lempiharrastuksen parista.


Korona sai aikaan tilanteen, jossa teki mieli kokeilla jotain uutta. Päätin katsoa miten äänikirjat toimisivat. Pienen totuttelun jälkeen homma alkoi sujua. Olen myös oppinut kuuntelemaan kirjoja koko ajan nopeammin. Nykyään korva luulee usein kuuntelevansa normaalia puhetta vielä 1,5-kertaisella nopeudella kuunnellen ja vasta sen jälkeen huomaa nopeamman rytmin.


Parasta on kuitenkin se, että kirjoja voi kuunnella silloinkin kun tekee samalla jotain muuta: kutoo, piirtää, kokkaa, kävelee, siivoaa... Kaikki sellainen toiminta, joka ei vaadi jatkuvaa pohtimista, sopii mainiosti kuuntelun oheen. Samalla kun kuuntelu on lisääntynyt, on kirjojen imu myös lisääntynyt. Tartun useammin myös perinteisiin kirjoihin. Niitäkin on alkuvuonna tullut luettua jo useita.


Parasta tässä on se, että on varaa ottaa riski. Kun ennen kirjoja pystyi lukemaan vain muutamia vuodessa, oli kova paine valita luettaviksi mahdollisimman "hyviä" kirjoja. Mitä se nyt sitten aina kaikille tarkoittaakin. Tämä kavensi kovasti mahdollisuuksia. Nyt voi huoletta uhrata 4 tuntia kirjan kuunteluun, vaikka ei olisi varma siitä onko se paras mahdollinen. Tämä on laajentanut lukemiskokemusta.


Puhtaasti hyötynäkökulmasta tämä on mahdollistanut sen, että mitä tahansa ongelmaa voi lähestyä keräämällä siitä ensin laajasti tietoa. Tänä vuonna mielenkiinnon kohteena on ollut etenkin työyhteisö ja sen toiminta. Se näkyy kirjalistassa selkeästi. On mahtavaa voida rauhassa haarukoida aiheen ympärillä niin, että erilaiset näkökulmat vaihtoehtoineen saavat hiljalleen oman muotonsa. Sekin, mikä ei jää selkeästi mieleen, jää kuitenkin muhimaan taustalle ja hiljalleen muuttuu osaksi uutta ymmärrystä. Juuri tämä hiljainen keskustelu on kaikkein palkitsevinta. Jonain päivänä sitä aina huomaa oppineensa uusia asioita. Se on tiedonnälkäiselle yksi parhaista tunteista tässä maailmassa. Jos haluat katsoa kirjalistaani 2022 tarkemmin, löydät sen täältä: /twitter.com/TiinaMSandberg/status/1477340766951325701






22 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page